Onnikodit
Teemme Onnikodeissa ainutlaatuista arkea joka päivä. Tarjoamme tukea tarvitsevalle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Sinulla on oiva mahdollisuus päästä mukaan kotiemme toimintaan sekä tekemään yhdessä laadukasta työtä.
Onnikodit tarjoaa vammaisten asumispalveluja. Teemme ainutlaatuista arkea joka päivä. Toimimme eri puolella Suomea ja pohjoisimmat kotimme sijaitsevat Oulun seudulla.
Meillä kaiken keskiössä on ainutlaatuisen elämän mahdollistaminen. Tämä ajatus ohjaa meitä arjessa ja kuvaa sitä, mikä meille on tärkeää ja minkä varaan rakennamme jokaisen kohtaamisen, teon ja päätöksen.
Olemme päivittäneet toimintamme ytimen ja sanoittaneet perustehtävämme ja laatulupauksemme yhdessä asukkaidemme, heidän läheistensä ja henkilöstömme kanssa.
Meillä tehdään monipuolista ja maistuvaa kotiruokaa. Asukkaat voivat osallistua ruuan valmistukseen ja vaikuttaa ruokaan esittämällä toiveita. Ruokailuhetkistä luodaan rauhallisia ja meillä ruoka on osa arjen iloa.
Pitsaa pöytään! Heti!
– Onnikodin asukas
Meillä jokainen on osa porukkaa ja saa tuntea itsensä tärkeäksi. Rohkaisemme toisiamme hyödyntämään omia vahvuuksiaan. Asukkaat osallistuvat omalla tavallaan yhteiseen tekemiseen ja asuinympäristön toimintaan.
Leikkiä ymmärtää pittää, ei tästä muuten tule mittää
Meillä eletään mukavasti ja kotoisasti. Asukkaat tekevät asunnostaan juuri sellaisen kuin haluavat. Täällä jokainen saa nauttia omasta rauhasta ja tuntea olonsa tervetulleeksi.
Omalla sohvalla on hyvä olla.
Meillä jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi. Turvallisuuden tunnetta vahvistaa yhdessä suunniteltu arki ja ammattitaitoinen henkilöstö. Puhumme asioista suoraan ja rehellisesti toista arvostaen. Apua saa aina.
lnformaatio luo turvallisuuden kokemusta
– Onnikodin läheinen
Meillä jokainen saa olla oma itsensä. Tuemme asukkaiden hyvinvointia ja ohjaamme heitä itsenäiseen elämään. Aidolla läsnäololla ja välittämisellä varmistamme yksilöllisen arjen.
Asukkaan näköistä toimintaa.
– Onnikodin asukkaan läheinen
Mahdollistamme jokaiselle asukkaallemme ainutlaatuisen elämän – turvallisesti, yhdessä ja välittäen.
Jaamme laadun viiteen osa-alueeseen, joille jokaiselle on määritelty tavoitteet ja mittarit. Tietoa kerätään laadullisin raportein ja kyselyin. Lopputuloksena syntyy jokaisen kodin laatuindeksi, jota seurataan säännöllisesti.
Maukas ja terveellinen ruoka
Yhteisöllisyys ja osallisuus
Oma viihtyisä koti
Turvallisuus
Yksilöllinen ohjaus ja tuki
Koulutettu ja ammattitaitoinen henkilökuntamme ottaa asukkaidemme tarpeet yksilöllisesti ja kunnioittavasti huomioon. Osaajamme pitävät ammattitaitoaan ajan tasalla ja kehittävät taitojaan lisäkoulutusten avulla.
Meille on tärkeää olla enemmän kuin vain ammattilaisia – olemme luotettavia ihmisiä asukkaidemme arjessa.
Hyvä koti rakennetaan yhdessä, mutta sen tulee tuntua omalta. Siksi tilamme on suunniteltu tukemaan sekä yhteisöllisyyttä että yksilöllisyyttä.
Monipuoliset tilamme on suunniteltu yhteiseen tekemiseen, mutta meille on yhtä tärkeää, että jokainen voi elää kotonaan omannäköistään elämää. Oman asunnon sisustaminen omilla tutuilla kalusteilla tekee tilasta henkilökohtaisen ja aidosti oman kodin.
Luomme yhdessä ympäristön, jossa on tilaa jokaisen ainutlaatuiselle elämälle.
Onnikodeissa tuemme asukkaita elämään antoisaa, turvallista ja omannäköistään arkea. Yksilöllinen ja laadukas palvelumme rakentuu aina yhdessä asukkaan kanssa, hänen ainutlaatuisten ominaisuuksiensa, vahvuuksiensa ja mielenkiinnonkohteidensa pohjalta.
Mehiläisen sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset työskentelevät joka päivä tinkimättömästi yksityis-, yritys- ja hyvinvointialueasiakkaidemme hyväksi. Tervetuloa mukaan vahvistamaan ammattilaistemme joukkoa!
Aktiivinen ja toiminnallinen arki on meillä kaikkien yhteinen asia. Tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia toimintaan ja yhdessäoloon, joista jokainen voi valita itselleen mieluisimmat. Toimintamme perustuu aitoon ja arvostavaan kohtaamiseen. Teemme tiivistä yhteistyötä läheisten kanssa, jotka ovat meille arvokkaita kumppaneita asukkaan omannäköisen arjen toteuttamisessa.
Alla olevasta linkistä pääset Mehiläisen sosiaalipalveluiden omavalvontaohjelmaan.