Onnikoti Aarteen arki täyttyy moninaisesta päivätoiminnasta

Sipoon Nikkilässä sijaitseva Onnikoti Aarre tarjoaa asumista ja päivätoimintaa kehitysvammaisille aikuisille. Sijainti luonnonläheisellä, rauhallisella pientaloalueella inspiroi aktiiviseen ja yhteisölliseen arkeen. Toukokuussa Onnikodissa järjestettiin asukkaiden ja omaisten yhteinen Siivouspäivä-tapahtuma.

(Artikkeli: Uusimaa ja Sipoon Sanomat 8.6.2023, kuvat: Sini Pennanen, Sininen Kuva)

Loppukevään aurinko lämmittää, mutta tuuli on vielä viileä. Onnikodin pihalla makkara kuitenkin maistuu, ja pihakeinussa sekä terassilla viihdytään iloisesti jutustellen. Lauantaina 27.5. järjestetty Siivouspäivä on vakiinnuttanut asemansa valtakunnallisena tapahtumana – ja Onnikodin asukkaat halusivat olla mukana osallistumalla Ylen Miljoona roskapussia -keräykseen.

– Keräsimme roskia lähiympäristössä, mutta emme löytäneet paljoakaan roskia, koska täällä on niin siistiä, kolme vuotta sitten Onnikoti Aarteeseen muuttanut Annamari kertoo.

Onnikoti Aarre avattiin Sipoon Nikkilään syksyllä 2018. Yksi ensimmäisistä asukkaista, Kenneth, muistaa muuttopäivänkin tarkalleen.

– Muutin tänne 9.9.2018, ja olen viihtynyt todella hyvin. Täällä on kavereita, hyvää ruokaa ja yhdessä tekemistä, Kenneth iloitsee.

Myös Kennethin äiti Christina on samaa mieltä.

– Onnikodissa Kennethillä on hyvä olla, ja pääsemme katsomaan häntä helposti, koska asumme lähellä. Kenneth myös vierailee kotona säännöllisesti, ja se on meistä kaikista erittäin mukavaa, Christina sanoo.

Kuva: Sini Pennanen, Sininen Kuva

Päivätoimintaa ja merkityksellistä arkea

Onnikoti Aarre tarjoaa asumista ja päivätoimintaa kehitysvammaisille nuorille aikuisille ja aikuisille, jotka eivät kykene itsenäiseen asumiseen kotona tai läheisten luona.

– Hyödynnämme kehitysvammaisten ja heidän läheistensä omia kokemuksia ja asiantuntemusta toimintamme suunnittelussa. Meillä kehitysvammainen on oman elämänsä asiantuntija – ja muu verkosto on hyvä lisä. Huomioimme aina kunkin asukkaan yksilölliset toiveet ja tarpeet. Kannustamme ja tuemme asukkaita esittämään toiveitaan sekä toteuttamaan omia haaveitaan ja vahvuuksiaan, Onnikoti Aarteen yksikönjohtaja Sanna Kaarlenkaski summaa.

Asukkailla on mahdollisuus työskennellä ja osallistua päivätoimintaan. Tavoite on aina se, että asukkaat kokevat oman arkensa mahdollisimman mielekkäänä.

– Onnikoti Aarre on 21-paikkainen yksikkö. Jokaisella asukkaallamme on oma asunto rivitalossa, ja he saavat sisustaa kotinsa haluamallaan tavalla. Ryhmäkoti on jaettu kolmeen pienryhmään, jossa on yhteinen keittiö ja oleskelutila, Sanna kertoo.

Kuva: Sini Pennanen, Sininen Kuva

Lue koko artikkeli: https://www.uusimaa.fi/kaupalliset/5978390