19.11.2025 Rosoa, joka saa silmät hikoilemaan – Jussi Naumanen loi bändin, jossa jokainen on rock-tähti Työ- ja päivätoiminta Kristallin kellarissa raikaa usein musiikki. Rummut paukkuvat, kitara rämisee ja laulu tulee suoraan sydämestä. Siellä soittaa bändi, jossa tärkeintä on innostus ja halu ilmaista itseään. Laadun tekijät Armaksesta tuulee -bändiä vetää vastaava ohjaaja Jussi Naumanen, jolle tämä on paitsi osa työtä, myös intohimo ja keino antaa ääni heille, jotka eivät sitä muuten aina löydä. Oma kipinä soittamiseen syttyi koulun vapaavalintaisella kitarakurssilla. Nykyään Naumasella on aina meneillään jokin bändi- tai musiikkiprojekti, jossa hän tilanteesta riippuen joko soittaa tai laulaa. Hänen mukaansa musiikki on osoittautunut erinomaiseksi työvälineeksi kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminnan arjessa, ja tulevaisuudessa siintää haave musiikkiterapian opiskelusta. Puutarhakoukkuja ja rock-sointuja Naumanen on työskennellyt kehitysvammaisten parissa koko uransa, vuodesta 2002 lähtien. Kristallissa päivät täyttyvät monipuolisesta tekemisestä, kuten alihankintatöistä puutarhayritykselle, käsitöistä, siivouksesta ja ulkotöistä. Kaiken keskellä musiikki on kuitenkin asia, joka sytyttää erityisen palon ohjaajassa ja monissa asiakkaissa. – Välillä mietin, että ei vitsi, menen noiden tyyppien kanssa tuonne kellariin jammailemaan ja siitä vielä maksetaan, Naumanen hymyilee. Jammailusta Finlandia-talon lavalle Bändi on saanut nimensä läheisestä Onnikoti Armaksesta, jonka moni asukas on tuttu niin työ- ja päivätoimintakeskus Kristallissa kuin keikkabussissakin. Toiminta alkoi vaatimattomasti lähes 20 vuotta sitten. Naumanen ehdotti asiaa silloiselle esihenkilölleen, ja kun eräällä asukkaalla sattui olemaan valmiina rummut, yksi huone valjastettiin bändikäyttöön. Keikat tulivat kuvioihin myöhemmin, ensin läheistenilloissa ja lopulta myös talon ulkopuolella. Tänä vuonna toiminta ”räjähti”, kuten Naumanen itse kuvailee. – Pääsimme esiintymään Finlandia-talolle Mehiläisen kick off -tapahtumaan. Se oli upea kokemus asukkaille, ja tietenkin myös itselleni. Vastaanotto oli niin huikea, että tuntui kuin katto irtoaisi. Finlandia-talon lisäksi bändi on keikkaillut mm. Poimarin Halloween-diskossa ja päässyt lämmittelemään Mikko Harjua Mainiokotien henkilökunnan festareilla. Esiintymisistä on tullut toiminnan suola ja niistä maksetaan bändiläisille pieni keikkapalkkio. Itseilmaisun rosoinen kauneus Bänditoiminnan ytimessä on ajatus, että musiikki on yhteinen kieli, jolla voi vapaasti ilmaista itseään. – Se on vuoropuhelua, yhdessä tekemistä ja tunteita. Välillä huudetaan punkkia ja välillä vedetään herkempiä biisejä, Naumanen kuvaa. Samalla keikat vahvistavat itseluottamusta. – Keikat jännittävät bändiläisiä, mutta kun he astuvat lavalle ja rohkaistuvat esiintymään, se on todella kova juttu. Kun jännityksestä selviää, mikä fiilis siitä tuleekaan. Vahvimmat kokemukset ovat niitä, joissa tunne välittyy puhtaana ja suodattamattomana. Naumanen kertoo asukkaasta, joka ei juurikaan puhu, mutta jonka ääni yhtyy muiden joukkoon laulun alkaessa soida. – Laulajat uppoutuvat välillä niin täysin esiintymiseensä, että itsellänikin alkavat silmät hikoilla, Naumanen kertoo. Erityisen unohtumaton hetki oli, kun eräs asukas nappasi spontaanisti kitaran seinältä, istui keinutuoliin ja alkoi laulaa Suojelusenkeliä kitaraa rämpyttäen. Naumanen kertoo esityksen tehneen niin syvän vaikutuksen, että se jätti varjoonsa sadat hänen näkemänsä ammattilaiskeikat ja sai hänet kyyneliin. Naumasen mukaan musiikin ei tarvitse olla täydellistä ollakseen vaikuttavaa. Päinvastoin. – Kun katsoo musiikkiohjelmia ja laulukilpailuja, tuntuu, että musiikin on aina oltava hienoa ja täydellistä. Se nostaa monelle rimaa kokeilla. Myös virheitä pitäisi näyttää. Esiintymisessä pitää olla rosoa ja elämänmakua, liian kliininen ja virheetön esiintyminen on tylsää. Tulevaisuuden sävelet Pääasiassa covereita soittava Armaksesta tuulee on tehnyt myös yhden oman kappaleen ja musiikkivideon. Seuraava biisi on tekeillä Onnikoti Armaksen 5-vuotisjuhliin. Naumanen kiittelee yksikönjohtajan ja työnantajan tukea, joka on ollut korvaamatonta ja mahdollistanut toiminnan jatkuvuuden. Bändin vetäjälle itselleen paras kiitos on nähdä asukkaiden ylittävän itsensä. ”Mä meen tonne lavalle ja rokkaan, näytän että täältä pesee.” Sitä on kiva katsoa vierestä.