Onnikoti Aalto

Yhteystiedot

Yksikönjohtaja
Veera Vanhatalo

Alueen muiden yksiköiden vapaat asukaspaikat:

Palvelujohtaja, Länsi-Suomi
Reija Laakso

Osoite

Vantalankuja 1, 28600 Pori

Meistä

Onnikoti Aalto valmistuu keväällä 2026. Yksikkö tarjoaa ympärivuorokautisen ja yhteisöllisen asumisen palveluita kehitysvammaisille henkilöille.

  • Osallistavaa ja omannäköistä asumista

  • Oma valmistuskeittiö

  • Uudet tarkoitukseen suunnitellut tilat

  • Ammattitaitoinen ja koulutettu henkilöstö

Yksikön toiminta

Asuminen meillä

Onnikoti Aallossa on 21 asukaspaikkaa, joista 14 on ympärivuorokautisen palveluasumiseen ja 7 on yhteisölliseen asumiseen. Asuminen yksikössä on ryhmäkotimuotoista.

Kaikki asuinhuoneet ovat yhden hengen huoneita, joissa on oma WC ja suihku. Yhteisöllisen asumisen asunnoissa on myös pieni keittiö. Lisäksi asukkailla on yhteiskäytössä viihtyisät isot oleskelutilat ja turvallinen aidattu piha-alue.

Ympärivuorokautinen palveluasuminen: Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asukkaat asuvat 7 asukkaan ryhmäkodeissa, joita on kaksi kappaletta. Ympärivuorokautisessa asumisessa asukaamme saa päivittäistä tukea arjessaan kellon ympäri. Toimintamme on tavoitteellista ja jokaiselle asukkaallemme kirjataan yksilöllinen asumisen toteuttamissuunnitelma. Palvelu suunnitellaan yksilölliset tarpeet huomioiden yhdessä asukkaan, läheisen, ohjaajan ja tilaajan kanssa.

Yhteisöllinen asuminen: Palvelu rakentuu suunnitelmallisesti toteutetuille tukikäynneille, joissa yhdessä asukkaan kanssa haetaan hänelle sopivia ratkaisuja itsenäisempään asumiseen. Jokaisella räätälöidään omat kotiin annettavat palvelut ja asukas saa tukea ja ohjausta asioinneissa, ruoanlaitossa sekä kodinhoidollisissa asioissa. Yhteistöllisen asumisen asukkaat voivat osallistua kaikkiin Onnikoti Aallon tarjoamiin retkiin, tapahtumiin ja virikkeisiin niin halutessaan.  

Toiminta

Toiminta

Jokaisella asukkaallamme on oikeus omannäköiseen, hyvään ja turvalliseen arkeen. Meillä asukkaita kannustetaan osallistumaan mahdollisuuksiensa mukaan yhteisön ja yhteiskunnan toimintaan. Haluamme, että asukas kokee tulleensa kuulluksi sekä nähdyksi joka päivä elämässään. Meillä jokainen hyväksytään omana itsenään ja jokainen on osa yhteisöämme. Jokainen asukas on meille yksilö ja hoito sekä ohjaus tapahtuu heidän yksilölliset tarpeensa ja toiveensa huomioiden.

Kodin ympäristö

Kodin ympäristö

Onnikoti Aalto sijaitsee rauhallisella alueella Kokemäenjoen varrella. Ulkoilumahdollisuuksia alueella on hyvin ja liikenne alueella on rauhallista. Yksikön lähellä on linja-auto pysäkki, josta hyvät kulkuyhteydet keskustaan.

Meille asukkaaksi

Meille asukkaaksi

Jos asuminen Onnikoti Aallossa kiinnostaa ole yhteydessä yksikönjohtajaan. Esittelemme mielellämme toimintaamme paikan päällä.

Henkilöstö

Onnikoti Aallossa työskentelee ammattitaitoinen henkilöstö, joka on paikalla ympäri vuorokauden. Jokaiselle asukkaalle on nimetty omaohjaaja, joka perehtyy tarkemmin asukkaan kokonaistilanteeseen, hyvinvointiin ja asioiden hoitoon.

Tule meille töihin

Teemme Onnikodeissa ainutlaatuista arkea joka päivä. Tarjoamme tukea tarvitsevalle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Sinulla on oiva mahdollisuus päästä mukaan kotiemme toimintaan sekä tekemään yhdessä laadukasta työtä.

Panostamme yksilöllisyyteen sekä laatuun ja palvelumme lähtökohtana ovat aina asukkaan omat ainutlaatuiset ominaisuudet, vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä tuen tarpeet

Veera Vanhatalo

Yksikönjohtaja

Ota yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Ensisijainen yhteydenottotapa:
Suostumus

Huomioithan, että yhteydenottolomake ei ole tarkoitettu arkaluontoisten terveys- ja sosiaalitietojen käsittelyyn

Onnikoti Katariina

Onnikoti Katariina avataan kesällä 2026

Avoimet ovet järjestetään keskiviikkona 27.5. klo 16-19. Tervetuloa tutustumaan!

Meillä on vapaita asukaspaikkoja

Sanna Paunonen

Yhteystiedot

Yksikönjohtaja
Sanna Paunonen
Palvelujohtaja, Etelä-Suomi
Tellervo Hiltunen

Osoite

Tietokuja 2, 00330 Helsinki

Meistä

Onnikoti Katariina tarjoaa yhteisöllistä asumista sekä ympärivuorokautista palveluasumista kehitysvammaisille henkilöille. Yksikössä on 9 yhteisöllisen asumisen asuntoa ja 16 ympärivuorokautisen palveluasumisen asuntoa.

  • Kehitysvammaisten asuminen Helsingissä

  • Yhteisöllinen asuminen

  • Ympärivuorokautinen palveluasuminen

  • Ainutlaatuinen elämä

Yksikön toiminta

Toiminta-ajatus

Onnikoti Katariina tarjoaa turvallisen, yksilöllisen ja arvokkaan kodin, jossa jokainen asukas voi olla oma itsensä ja kokea olevansa merkityksellinen osa yhteisöämme. Tuemme asukkaiden itsemääräämisoikeutta, osallisuutta ja hyvinvointia huomioimalla heidän yksilölliset tarpeensa, vahvuutensa ja voimavaransa.

Viikoittaisissa asukaskokouksissa varmistamme, että jokaisella asukkaalla on mahdollisuus tulla kuulluksi ja vaikuttaa omaa arkeaan koskeviin asioihin ja päätöksiin. Arjen kohtaamisissa korostamme läsnäoloa, kiireettömyyttä ja myönteistä kohtaamista. Huumori, yhdessä ilottelu ja turvallinen ilmapiiri ovat tärkeä osa arkeamme.

Luonto on olennainen osa hyvinvointiamme, ja hyödynnämme sitä aktiivisesti arjessa tarjoamalla mahdollisuuksia ulkoiluun, luonnossa liikkumiseen ja rauhoittumiseen. Toimintamme perustuu ammattitaitoiseen, välittävään ohjaukseen sekä tiiviiseen yhteistyöhön asukkaiden läheisten ja muiden verkostojen kanssa.

Onnikoti Katariinassa jokaisella asukkaalla on oma asunto. Jokainen asukas saa tukea ja ohjausta henkilökohtaisen tarpeensa mukaisesti. Toimintamme on tavoitteellista ja jokaiselle laaditaan yksilöllinen asumisen toteuttamissuunnitelma. Palvelu suunnitellaan asukkaan omat tarpeet, toiveet ja voimavarat huomioiden tiiviissä yhteistyössä asukkaan, hänen läheistensä sekä ohjaavan henkilöstön kanssa.

Kodit ja yhteistilat

Kodit ja yhteistilat

Asukkaat asuvat Onnikoti Katariinassa omissa asunnoissaan. Asukkaat sisustavat huoneensa omilla tavaroillaan ja sisustuksessa heitä autetaan ohjaajien toimesta tarpeen mukaan. Onnikoti Katariinassa on asukkaiden käytössä ryhmäkodin yhteiset tilat ja saunatilat. Asukkaiden käytössä on myös erillinen kattoterassi. Onnikoti Katariinan asukkailla on lisäksi käytettävissä erillinen atriumpiha. Kaikki yksikön tilat ovat esteettömiä.

Toiminta

Toiminta

Tarjoamme tukea tarvitsevalle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Panostamme yksilöllisyyteen sekä laatuun ja palvelumme lähtökohtana ovat aina asukkaan omat ainutlaatuiset ominaisuudet, vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä tuen tarpeet. Mahdollistamme jokaiselle asukkaallemme ainutlaatuisen elämän – turvallisesti, yhdessä ja välittäen.

Kodin ympäristö

Kodin ympäristö

Onnikoti Katariina sijaitsee keskeisellä paikalla Helsingin Munkkiniemessä. Läheiset puistoalueet tarjoavat mahdollisuuden ulkoiluun. Onnikoti Katariina sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Kaikki tärkeimmät palvelut löytyvät noin 1,5 km säteellä esimerkiksi kaupat ja apteekki. Onnikoti Katariinasta on helppo liikkua eri puolelle pääkaupunkiseutua esimerkiksi erilaisiin kulttuuri- ja urheilutapahtumiin. Yksikön läheisyydessä on useita puistoja, viheralueita ym. asukkaiden ulkoilua varten.

Meille asukkaaksi

Meille asukkaaksi

Onnikoti Katariinan asukkaaksi voi hakeutua olemalla yhteydessä oman hyvinvointialueen vammaispalveluiden sosiaalityöhön.

Seuraa uuden Onnikoti Katariinan valmistumista

Henkilöstö

Onnikoti Katariinan henkilöstö koostuu sairaanhoitajista, lähihoitajista, hoiva-avustajasta sekä yksikönjohtajasta.

Tule meille töihin

Teemme Onnikodeissa ainutlaatuista arkea joka päivä. Tarjoamme tukea tarvitsevalle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Sinulla on oiva mahdollisuus päästä mukaan kotiemme toimintaan sekä tekemään yhdessä laadukasta työtä. Panostamme yksilöllisyyteen sekä laatuun ja palvelumme lähtökohtana ovat aina asukkaan omat ainutlaatuiset ominaisuudet, vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä tuen tarpeet.

Sanna Paunonen

Yksikönjohtaja

Työhistoria: Olen aloittanut työskentelyni lähihoitajana vuonna 2012 kehitysvammaisten ja liikuntavammaisten parissa. Hoitajan työurani aikana olen työskennellyt useiden erilaisten ihmisryhmien parissa, sairaanhoitajana myös erikoissairaanhoidossa.

Kehitysvammatyö on kuitenkin aina kiehtonut minua, ja vuonna 2021 palasin kehitysvammaisten pariin aloittaessani työ…

Työhistoria: Olen aloittanut työskentelyni lähihoitajana vuonna 2012 kehitysvammaisten ja liikuntavammaisten parissa. Hoitajan työurani aikana olen työskennellyt useiden erilaisten ihmisryhmien parissa, sairaanhoitajana myös erikoissairaanhoidossa.

Kehitysvammatyö on kuitenkin aina kiehtonut minua, ja vuonna 2021 palasin kehitysvammaisten pariin aloittaessani työskentelyn Onnikoti Jokipuistossa lääkevastaavana sairaanhoitajana ja tiimivastaavana.

Yksikönjohtajana olen toiminut Onnikoti Jokipuistossa vuodesta 2023 alkaen, ja Onnikoti Katariinassa aloitan yksikönjohtajana keväällä 2026. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja. Työn ohessa olen suorittanut Lähijohtamisen ammattitutkinnon ja opiskelen parhaillani Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa. Minulle on tärkeää kehittää omaa osaamistani jatkuvasti ja kasvaa myös johtajana.

Harrastukset / mielenkiinnonkohteet: Työssäni minua motivoi monipuolisuus ja se, ettei yksikään päivä ole samanlainen. Koen tärkeäksi tehdä tiivistä yhteistyötä asukkaiden ja heidän läheistensä kanssa, jotta arki rakentuu mahdollisimman turvalliseksi ja yksilölliseksi asukkaillemme. Vastapainoksi työlle harrastan monipuolista liikuntaa ja ulkoilen luonnossa vuodenajasta riippumatta. Mökkeily ja patikointi ovat minulle tärkeitä tapoja irrottautua arjesta. Pidän ruoanlaitosta ja vapaa-aikaani ilahduttavat myös kaksi koiraani.

Arvot: Minulle tärkeitä arvoja ovat rehellisyys, avoimuus ja yksilöllisyys. Arvot näkyvät päivittäisessä työssäni niin asukaskohtaamisissa kuin henkilökunnan tukemisessa ja johtamisessakin.

Työilmapiiri: Panostamme jokaisen työntekijän vahvuuksiin ja olemme sitoutunut sekä lämminhenkinen ryhmä ammattilaisia. Tiimityössä arvostan eniten yhdessä tekemistä ja mielestäni parhaat tulokset syntyvät, kun työtä tehdään yhdessä ja toisiamme tukien.

Miten työkaverit kuvailisivat sinua? Helposti lähestyttävä ja saavutettava, auttava, toimelias ja toimeenpaneva. Reilu, rehellinen ja oikeudenmukainen sekä iloinen ja huumorintajuinen.

Millainen yhteistyökumppani minä olen? Yhteistyökumppanina olen avoin, helposti lähestyttävä ja luotettava. Uskon sujuvaan arjen yhteistyöhön, avoimeen keskusteluun ja siihen, että parhaat ratkaisut löytyvät yhdessä tekemällä.

Millaista on mielestäsi hyvä hoito/kuntoutus? Jokainen asukas on oman elämänsä päähenkilö. Asukas kohdataan lämmöllä ja kunnioittavasti, ja jokaisen yksilölliset tarpeet huomioidaan. Hyvä hoito ja kuntoutus rakentuvat luottamuksesta, osallisuudesta ja arjen pienistä, merkityksellisistä hetkistä.

Asia minusta, jota et tiennyt: Viihdyn luonnossa säällä kuin säällä ja minut löytää usein lenkkipoluilta. Käyn talvisin avannossa, se on tapani ladata akkuja.

Arvostan avointa keskustelua ja sitä, että työpaikalla saa olla oma itsensä. Minuun voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä ja Katariinassa ratkaistaan ja kehitetään asioita yhdessä. Uskon, että hyvä työilmapiiri ja yhdessä tekeminen näkyvät suoraan myös asukkaiden hyvinvoinnissa.

Ota yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Ensisijainen yhteydenottotapa:
Suostumus

Huomioithan, että yhteydenottolomake ei ole tarkoitettu arkaluontoisten terveys- ja sosiaalitietojen käsittelyyn

Onnikoti Fredrik

Meillä on vapaita asukaspaikkoja

Tiina Salonranta

Yhteystiedot

Yksikönjohtaja
Tiina Salonranta
Palvelujohtaja, Etelä-Suomi
Tellervo Hiltunen

Osoite

Paciuksenkatu 27, 00270 Helsinki

Meistä

Onnikoti Fredrik sijaitsee lähellä Helsingin keskustaa. Tarjoamme ympärivuorokautista palveluasumista täysi-ikäisille vammautuneille, jotka eivät vammaisuutensa vuoksi kykene itsenäiseen asumiseen kotona tai läheisten luona.

  • Vammautuneet

  • Vammaisten asuminen Helsingissä

  • Ympärivuorokautinen palveluasuminen

  • Oma koti

  • Ainutlaatuinen elämä

Yksikön toiminta

Toiminta-ajatus

Tarjoamme tukea tarvitsevalle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Panostamme yksilöllisyyteen sekä laatuun ja palvelumme lähtökohtana ovat aina asukkaan omat ainutlaatuiset ominaisuudet, vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä tuen tarpeet. Mahdollistamme jokaiselle asukkaallemme ainutlaatuisen elämän – turvallisesti, yhdessä ja välittäen.

Asuminen meillä

Toiminta-ajatus

Tarjoamme tukea tarvitsevalle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Panostamme yksilöllisyyteen sekä laatuun ja palvelumme lähtökohtana ovat aina asukkaan omat ainutlaatuiset ominaisuudet, vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä tuen tarpeet. Mahdollistamme jokaiselle asukkaallemme ainutlaatuisen elämän – turvallisesti, yhdessä ja välittäen.

Toiminta

Asuminen meillä

Meillä jokainen saa luoda oman viihtyisän paikkansa ja osallistua yhteisen kodin arkeen omien kykyjensä ja halunsa mukaan. 

Meillä tehdään ja tapahtuu, mikä pitää arjen aktiivisena ja tekee päivistä mielekkäitä. Yhteisillä ruokailuhetkillä on tarjolla monipuolista, maukasta ja terveellistä ruokaa. Asukkailla on mahdollisuus osallistua asukaskokouksiin sekä toimintatuokioihin. Järjestämme asukkaiden kanssa myös yhteisiä juhlia.

Asukkaille tarjotaan yksilöllistä ohjausta, kuntoutusta ja tukea, huomioimalla jokaisen omat toiveet, tavoitteet ja voimavarat. Asukkaita kannustetaan liikkumiseen ja ulkoiluun. Luomme asukkaille turvallisen ilmapiirin ja ympäristön kuntoutumiselle. Läheisillä on mahdollisuus vierailla yksikössä ja asukasta autetaan tarvittaessa yhteydenpidossa heihin.

Kodit ja yhteistilat

Kodit ja yhteistilat

Onnikoti Fredrik sijaitsee toiminnalle saneeratussa kiinteistössä, joka on kokonaisuudessaan esteetön. Fredrikin 17 asuntoa sijaitsevat kolmannessa kerroksessa. Esteettömät asunnot ovat kooltaan noin 25 m² ja jokaisessa asunnossa on oma WC/kylpyhuone.

Kodin keskellä sijaitsevat yhteiseen ruokailuun ja oleskeluun tarkoitetut tilat. Onnikoti Fredrikin molemmista päistä löytyy myös erilliset oleskelutilat, joista toisen yhteydessä on keittiö. Kiinteistön kuudennesta kerroksesta löytyvät mukavat saunatilat, takkahuone sekä kattoterassi huikealla näköalalla.

Kodin ympäristö

Kodin ympäristö

Onnikoti Fredrik sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Kaikki tärkeimmät palvelut, kuten kaupat, terveysasema, sairaala ja apteekki, löytyvät noin 2,5 km säteellä kodista. Lähin kauppa sijaitsee tien toisella puolella.

Onnikoti Fredrikistä on helppo liikkua eri puolelle pääkaupunkiseutua esimerkiksi erilaisiin kulttuuri- ja urheilutapahtumiin. Yksikön läheisyydessä on useita puistoja, viheralueita ja paljon muuta asukkaiden ulkoilua varten.

Meille asukkaaksi

Meille asukkaaksi

Onnikoti Fredrikiin tullaan asukkaaksi oman hyvinvointialueen sosiaalitoimen ohjaamana.

Tulo-ohjeet

Tulo-ohjeet

Onnikoti Fredrik sijaitsee Helsingin sydämessä lähellä palveluita ja Huopalahtea. Läheisten on helppo saapua kotiimme myös julkisilla kulkuneuvoilla.

Henkilöstö

Turvallisessa ja viihtyisässä kodissamme asukkaiden psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista vastaa ammattitaitoinen, moniammatillinen henkilöstö. Henkilöstö on paikalla ympäri vuorokauden.

Tule meille töihin

Teemme Onnikodeissa ainutlaatuista arkea joka päivä. Tarjoamme tukea tarvitsevalle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Panostamme yksilöllisyyteen sekä laatuun ja palvelumme lähtökohtana ovat aina asukkaan omat ainutlaatuiset ominaisuudet, vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä tuen tarpeet.

Tiina Salonranta, Onnikoti Fredrikin yksikönjohtaja

Tiina Salonranta

Yksikönjohtaja

Työtausta
Olen työskennellyt viimeiset 20 vuotta vammautuneiden ja kehitysvammaisten ihmisten parissa. Koulutukseltani olen sosionomi. Olen toiminut käytännön hoito- ja ohjaustyössä, palvelunohjaajana henkilökohtaisen avun piirissä, asumisyksikön johtajana sekä alueellisena työsuojelupäällikkönä. Onnikoti Fredrik on kolmas asumisyksikkö, jonka avaamisessa…

Työtausta
Olen työskennellyt viimeiset 20 vuotta vammautuneiden ja kehitysvammaisten ihmisten parissa. Koulutukseltani olen sosionomi. Olen toiminut käytännön hoito- ja ohjaustyössä, palvelunohjaajana henkilökohtaisen avun piirissä, asumisyksikön johtajana sekä alueellisena työsuojelupäällikkönä. Onnikoti Fredrik on kolmas asumisyksikkö, jonka avaamisessa toimin yksikönjohtajana.

Harrastukset
Vapaa-ajalla nautin luonnossa liikkumisesta juosten, kävellen, pyörällä tai suksilla. Kesällä ison osan vapaa-ajastani vie moottoripyöräily, jossa seikkailunhaluni vie minua aina vain entistä pidemmälle ja haastavammille teille.

Arvot
Työssä tärkeitä arvoja itselleni on yhdenvertaisuus ja toisten kunnioittaminen sekä yhdessä rakennettu luottamus.

Arvostan perhekeskeisyyttä ja läheisistä huolehtimista.

Työilmapiiri
Arvostan kannustavaa ja avointa ilmapiiriä, jossa haasteet ratkotaan yhdessä ja onnistumista iloitaan porukalla. Pyrin itse esihenkilönä olemaan helposti lähestyttävä ja kuunteleva. Minulle on tärkeää, että töissä on ”me-henki”.

Miten työkaverit kuvailisivat sinua?
Työkaverini ovat kuvailleet minua sanoin päättäväinen, iloinen, ammatillinen, aito ja rauhallinen.

Millainen yhteistyökumppani minä olen?
Olen luotettava ja kommunikoin avoimesti. Jaamme yhteisen tavoitteen, joka tarkoittaa välillä myös haasteiden ratkaisemista yhdessä.

Asia minusta, jota et tiennyt:
Olen juossut Juutinrauman siltaa pitkin Tanskasta Ruotsiin, matkaa kertyi puolikkaan maratonin verran.

Ota yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Ensisijainen yhteydenottotapa:
Suostumus

Huomioithan, että yhteydenottolomake ei ole tarkoitettu arkaluontoisten terveys- ja sosiaalitietojen käsittelyyn

Onnikoti Niitty

Yhteystiedot

Yksikönjohtaja
Päivi Jauhiainen

Tiimivastaava

Nina Lager

Vuorovastaava

Palvelujohtaja, Pohjois-Suomi
Teija Lehtiniemi

Osoite

Toivonlenkki 1
40520 Jyväskylä

Meistä

Onnikoti Niitty on uusi kehitysvammaisten ympärivuorokautista palvelua tarjoava koti Jyväskylän Samulinniityssä. Tervetuloa tutustumaan uuteen ainutlaatuiseen kotiin ja sen tunnelmaan.

Onnikoti Niitty on 17-paikkainen ympärivuorokautista palvelua tarjoava koti kehitysvammaisille ja vammaisille aikuisille. Kodissa on seitsemän asukaspaikkaa vammaisille henkilöille ja 10 asukaspaikkaa kehitysvammaisille henkilöille. Kodissa on tarjolla asukkaiden asumisen tarpeita vastaavat palvelut, kuten yksilöllinen hoito ja ohjaus sekä ruoka- ja siivouspalvelut. 

Koti toimii yhteisöllisesti ja asukkaan osallisuutta rakentavasti. Palvelumme lähtökohtana toimii asukas – hänen vahvuutensa, kiinnostuksen kohteensa sekä asumisen tarpeet. Onnikoti Niitty tukee asukkaiden aktiivista ja ainutlaatuista elämää.

  • Yhteisöllinen toiminta

  • Osallisuus

  • Valmistumisvuosi 2026

Yksikön toiminta

Asuminen meillä

Asuminen meillä on turvallista ja yhteisöllistä. Sinulla on aina mahdollisuus saada yhteys ohjaajaan, etkä ole koskaan yksin. Meillä pääset vaikuttamaan yhteiseen toimintaan, oman arkesi suunnitteluun sekä oman asunnon ja kodin laittamiseen. Asumisessa kuullaan sinun toiveitasi ja tarpeitasi. Tuemme itsemääräämisoikeutesi toteutumista.

Tarjoamme vammaiselle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Panostamme yksilöllisyyteen sekä laatuun ja palvelumme lähtökohtana ovat aina asukkaan oma ainutlaatuisuus, vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä tuen tarpeet. Meillä jokainen saa luoda oman viihtyisän kotinsa ja osallistua yhteiseen arkeen omien kykyjensä ja halujensa mukaan. Toimintamme perustehtävänä on mahdollistaa jokaiselle asukkaallemme ainutlaatuisen elämän – turvallisesti, yhdessä ja välittäen.

Kodit ja yhteistilat

Kodit ja yhteistilat

Onnikoti Niityssä on kaksi erillistä ryhmäkotia, joista toisessa on kymmenen, ja toisessa seitsemän asuntoa. Molemmissa ryhmäkodeissa on keittiöt, ruokailutilat sekä tilaa yhteiseen oleskeluun ja toimintaan. Asunnot on suunniteltu esteettömiksi ja muunneltaviksi asukkaiden yksilöllisen tarpeen mukaan. Pienempi ryhmäkoti on osoitettu vaativampaan ympärivuorokautiseen asumiseen. Isommassa ryhmäkodissa asuvat toimintakyvyltään omatoimisemmat asukkaat.

Molemmat ryhmäkodit toimivat omana toiminnallisena kokonaisuutena. Kummankin yhteisessä tilassa on kotikeittiö, joka mahdollistaa välipalojen valmistamisen ja esimerkiksi yhteisen leipomisen ohjaajien kanssa. Jokaisella asukkaalla on oma vuoro tai toive siitä, mitä keittiössä valmistetaan yhdessä ohjaajan kanssa.

Onnikoti Niitystä löytyy lisäksi monitoimitila askartelua, pelejä ja pienryhmätyöskentelyä varten. Monitoimitilan yhteydessä oleva aistinurkka toimii yksilölliseen rentoutumiseen, erilaisten aistien aktivoimiseen ja tunnetilojen säätelyyn. Jokaisella on oikeus päästä aistinurkkaan yksin, mutta valvotusti rentoutumaan.

Tämän lisäksi asukkaiden käytössä on sauna, pyykkitilat ja varasto apuvälineille. Pyykkitilassa asukas voi ohjaajan avustamana käsitellä omaa pyykkiään turvallisesti. Vaatehuoltoon asukas osallistuu oman toimintakyvyn mukaisesti. Kevyet pyykkikärryt ja toimivat pyykkitilat tukevat toimintakykyä työskennellä omatoimisesti.

Sauna sijaitsee rauhallisessa paikassa ja se lämpeää aina toivottaessa, useamman kerran viikossa. Saunan käyttäjät pääsevät annostelemaan vettä omatoimisesti löylynapin avulla. Saunan yhteydessä on suihkutila ja pukuhuone. Pukuhuoneessa on pieni jääkaappi saunajuomia varten sekä tuoli ja penkki, johon voi istahtaa löylyjen jälkeen. Oma saunahetki on tarkoitettu rauhoittumiseen ja rentoutumiseen. Tila on sisustettu suomalaisin elementein ja saunomishetkistä pyritään rakentamaan ainutlaatuisia asukkaan toiveiden mukaisesti.

Asukashuoneet

Asukashuoneet ovat 25 m² kokoisia, ja jokaisessa huoneessa on asukkaalle oma kylpyhuone. Muutamassa itsenäisemmille asukkaille tarkoitetuista huoneista on myös minikeittiö.

Huoneessa on säilytystilaa omille vaatteille ja muille tavaroille eteisen kaapistossa, ja huoneen koko mahdollistaa erilaisen kalustettavuuden ja apuvälineiden käytön. Jokainen kylpyhuone on varustettu käyttäjäryhmälle sopivilla varusteilla ja kynnyskaivo mahdollistaa täysin esteettömän kulun kylpyhuoneeseen.

Asukasta autetaan sisustamaan oma huone omannäköiseksi sekä sijoittamaan tavarat niin, että hän pystyy toimimaan mahdollisimman itsenäisesti. Verhoilla, tyynyillä, matoilla ja muilla huonekaluilla huoneeseen luodaan kodikkuutta, sekä tuodaan väriä ja iloa arkeen.

Kodin ympäristö

Kodin ympäristö

Onnikoti Niitty sijaitsee viihtyisällä ja kauniilla Samulinniityn alueella, joka tunnetaan Kuokkalan kartanosta sekä viihtyisistä puisto- ja ranta-alueista. Alueella on lammaslaidun, pienvenesatama ja uimaranta. Samulinniitty on uusi, rakentuva asuinalue, jonka muut rakennukset ovat omakotitaloja ja paritaloja.

Onnikoti Niityn myötä uudelle asuinalueelle tulee lisää toimivia asuintiloja myös erityisryhmille. Esteettömät, toimivat tilat tukevat vammaisten henkilöiden hyvinvointia ja toimijuutta. Vammaiset henkilöt ovat osa Samulinnittyn asumisen yhteisöä, mikä lisää asukkaiden yhdenvertaisuutta.

Samulinniityn alueen lähellä sijaitsevat Kuokkalan palvelut kauppoineen, Viherlandia sekä Jyskän alueen kauppojen palvelut. Alueelle pääsee Jyväskylän seudun linja-autoilla 4K ja 3S.

Meille asukkaaksi

Toiminta

Onnikoti Niityssä järjestetään monenlaista toimintaa. Asukkaat osallistuvat viikoittain toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Asukaskokouksessa päätetään seuraavan viikon ohjelmaa sekä kerätään ideoita uusia toimintoja varten.

Yhteiset ruokailuhetket ovat tärkeitä ja kodin oma keittiö valmistaa myös asukkaiden toiveruokia. Juhlapyhät, syntymäpäivät ja muut juhlat tuovat iloa ja yhteisiä hetkiä kotiin.

Retket suunnitellaan yhdessä ja niitä toteutetaan säännöllisesti lähiympäristöön ja kauemmaksikin. Läheiset ja ystävät ovat tervetulleita Onnikodin yhteisiin tilaisuuksiin.

Niityn piha tarjoaa asukkailleen elämyksiä, toimintaa ja mahdollisuuden rauhoittua. Pihasuunnitelma on toteutettu siten, että rauhallisella sisäpihalla on piharuokailuryhmä grilleineen. Sisäpihalla ruokaillaan, kahvitellaan ja syödään vaikka jäätelöä kesäisin. Sisäpiha on rauhallinen ja kauniit istutukset houkuttelevat istumaan ja nauttimaan ulkoilmasta. Pienellä alueella green care -toiminnasta vastaava ohjaaja voi kasvattaa erilaisia niittykasveja asukkaiden kanssa ja niiden menestymistä, pörriäisiä sekä värejä voivat kaikki seurata ja ihailla.

Ulompi piha-alue on tarkoitettu toiminnallisempaan käyttöön. Istutuslaatikoissa kasvatetaan hyötykasveja, joita hyödynnetään aistikokemuksena ja ruoanvalmistuksessa. Pihan kasvien valinnassa on huomioitu turvallisuus ja ne ovat kaikki syötäviä. Pihan reunassa kulkee pieni polku, joka tarjoaa mahdollisuuden pieneen liikuntaan. Keinu aktivoi ja pienellä kentällä voidaan pelata pihapelejä, kuten bocciaa ja mölkkyä.

Tulo-ohjeet

Meille asukkaaksi

Meille voit hakeutua asukkaaksi oman sosiaalityöntekijän ohjaamana. Ensimmäinen yhteydenotto kannattaa tehdä joko suoraan omalle sosiaalityöntekijälle tai hyvinvointialueesi vammaispalveluihin.

Henkilöstö

Perustettavaan Onnikoti Niittyyn rekrytoidaan oma henkilöstö. Vastuuhenkilö eli yksikönjohtaja valitaan huomioiden puitesopimus sekä Valviran määräykset. Yksikönjohtaja rekrytoi yhdessä palvelujohtajan kanssa tiimivastaavan, joka on myös varahenkilö johtamisessa, lääkehoidosta vastaavan sairaanhoitajan sekä hoitohenkilöstön ja tukipalveluhenkilöstön.

Hoitohenkilöstön palkkaamisessa huomioidaan puitesopimuksen vaatimukset sekä Onnikotien omat rekrytointikriteerit. Työntekijöiltä edellytetään sitoutumista hyvään ja laadukkaaseen vammaistyöhön sekä Onnikotien laatulupaukseen. Hoitohenkilöstöä rekrytoidaan toimilupa sekä asukkaiden avuntarve (palveluluokka) huomioiden.

Tukipalveluihin rekrytoidaan oma kokki sekä kotiavustaja. Kotiavustajan tehtäviin kuuluu siivous sekä pyykkihuolto yksikössä yhdessä asukkaiden kanssa, asukkaan toimintakyky huomioiden.

Tule meille töihin

Teemme Onnikodeissa ainutlaatuista arkea joka päivä. Tarjoamme tukea tarvitsevalle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Panostamme yksilöllisyyteen sekä laatuun ja palvelumme lähtökohtana ovat aina asukkaan omat ainutlaatuiset ominaisuudet, vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä tuen tarpeet

Yksikönjohtaja Päivi Jauhiaisen kasvokuva, Päivi hymyilee

Päivi Jauhiainen

Yksikönjohtaja

Työtausta
Koulutukseltani olen sosionomi (YAMK). Olen työskennellyt työurani aikana mm. ohjaajana mielenterveys- ja päihdekuntoutujien ja kehitysvammaisten henkilöiden asumisyksiköissä, toiminut työvalmentajana ja toimintakeskuksen johtajana. Mehiläisellä olen toiminut kahden eri Ykköskodin yksikönjohtajana yhteensä kahdeksan vuotta. Esihenkilönä olen toimi…

Työtausta
Koulutukseltani olen sosionomi (YAMK). Olen työskennellyt työurani aikana mm. ohjaajana mielenterveys- ja päihdekuntoutujien ja kehitysvammaisten henkilöiden asumisyksiköissä, toiminut työvalmentajana ja toimintakeskuksen johtajana. Mehiläisellä olen toiminut kahden eri Ykköskodin yksikönjohtajana yhteensä kahdeksan vuotta. Esihenkilönä olen toiminut viimeiset 18 vuotta. Nyt saan olla perustamassa uutta Onnikoti Niittyä ja on todella upeaa olla luomassa uutta kotia vammaisille ja kehitysvammaisille henkilöille alusta asti.

Harrastukset / mielenkiinnonkohteet
Harrastan kuntosalilla treenaamista, ulkoilua ja talvella hiihtoa perinteisellä tyylillä. Tykkään liikkua luonnossa retkeillen ja luonto on aina rauhoittanut ja voimaannuttanut minua. Minulla on kaksi kissaa sekä leopardigekko. Lemmikkien touhuja on hauska seurailla ja tietysti ottaa kissa syliin paijattavaksi. Tykkään puuhastella kotona kaikenlaista mm. kokkailla ja leipoa. Nautin myös tutun arjen vastapainoksi pienistä matkoista ja uusista kokemuksista.

Arvot
Välittäminen, oikeudenmukaisuus, avoimuus, luotettavuus

Työilmapiiri
Minusta on tärkeää, että töissä on kaikkien hyvä olla. Jokaisen on hyvä miettiä töihin tulessaan, että mitä tuo sinne mukanaan. Arvostan yhteen hiileen puhaltamista, yhteistä kehittämistä ja avointa keskustelua asioista. Jos kaikki hoitavat omat vastuualueensa ja työnsä hyvin, on kaikkien hyvä tehdä töitä. Töissä pitää olla myös iloa ja naurua!

Miten työkaverit kuvailisivat sinua?
Positiivinen, helposti lähestyttävä, kuunteleva, kannustava, luotettava ja aikaansaava.

Millainen yhteistyökumppani minä olen?
Olen yhteistyökumppanina helposti lähestyttävä ja ystävällinen. Kuuntelen toiveita ja etsin joustavasti ratkaisuja. Olen luotettava ja pidän sovituista asioista kiinni. Huolehdin, että asiat tulee hoidettua asianmukaisesti loppuun saakka.

Millaista on mielestäsi hyvä hoito/kuntoutus?
Hyvä hoito/ kuntoutus lähtee asukkaan yksilöllisistä tarpeista ja hyvästä ja arvostavasta kohtaamisesta. Minulle on tärkeää, että asukas tulee kuulluksi ja että hänellä on oikeus tehdä omaan elämäänsä liittyviä päätöksiä. Hyvä kuntoutus on myös asukkaan osallisuutta tukevaa.

Asia minusta, jota et tiennyt:
Vaikka nykyään hieman jännitän korkeita paikkoja, niin olen nuoruudessani päässyt korkeuksissa ohjaamaan pienlentokonetta ja kaartamaan vanhempieni kodin yli. Se oli kyllä huikeaa!

Ota yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Ensisijainen yhteydenottotapa:
Suostumus

Huomioithan, että yhteydenottolomake ei ole tarkoitettu arkaluontoisten terveys- ja sosiaalitietojen käsittelyyn

Onnikoti Isootupa

Meillä on vapaita asukaspaikkoja

Voit kysellä asukaspaikkoja ottamalla yhteyttä yksikönjohtajaan.

Salla Alén

Yhteystiedot

Yksikönjohtaja
Salla Alén

Alueen muiden yksiköiden vapaat asukaspaikat:

Palvelujohtaja, Pohjois-Suomi
Teija Lehtiniemi

Sairaanhoitaja
050 451 3384

Hoitajat
050 451 3385

Osoite

Vallinmäentie 47 B
66400 Laihia

Meistä

Onnikoti Isootupa tarjoaa ympärivuorokautista asumispalvelua täysi-ikäisille kehitysvammaisille henkilöille. Isootuvalla on 18 asukaspaikkaa.

Toiminta

Asukkaiden, läheisten ja työntekijöiden mielipiteet ja näkemykset ovat merkittäviä yksikön laadun ja omavalvonnan kehittämisessä. Heitä kuullaan kuukausittain laatuindeksin avulla, jossa kysytään mielipiteitä seuraavista osa-alueista: yksilöllinen hoiva ja ohjaus, turvallisuus, maukas ja terveellinen ravinto, siisti ja viihtyisä asunto sekä osallisuus ja yhteisöllisyys.

Asukkaille on viikoittain ohjelmaa yleisissä tiloissa. Toiminnan järjestämiseen kysytään asukkaiden mielipiteitä ja toiveita. Lisäksi vierailemassa käyvät kaverikoirat, musiikkiterapeutti sekä seurakunta.

  • Isootupa apuna arjessasi

  • Lämmin ja kotoisa

  • Arjen rakentaja ja tuki

Onnikoti Isootupa

Asuminen meillä

Onnikoti Isootupa tarjoaa ympärivuorokautista asumista ja hoivaa kehitysvammaisille aikuisille Laihialla. Meillä asuessaan asukas saa apua ympärivuorokautisesti omaan arkeen ja elämään. Henkilöstömme tukee niin hygieniassa, lääkehoidossa, säännöllisten aterioiden saamisessa, hoitotoimissa kuin pyykki- ja siivouspalveluissa.

Asuessasi meillä et ole yksin. Voit osallistua yhteiseen tekemiseen omien toiveiden mukaisesti. Läheisesi on tervetullut vierailemaan kotiisi meillä ilman erillisiä vierailuaikoja.

Isootupa on kehitysvammaisten ympärivuorokautinen asumispalveluyksikkö. Toiminta-ajatuksena on antaa koti aikuiselle kehitysvammaiselle, joka tarvitsee apua moniin arjen asioihin sekä tukea omannäköisen elämän tukemiseen. Isootupa on tarkoitettu asukkaiden loppuelämän kodiksi, jossa jokaisen on hyvä elää täysipainoista ja ainutlaatuista elämää elämän loppuun saakka.

Kodit ja yhteistilat

Kodit ja yhteistilat

Isootuvan asukkaat asuvat yhden hengen huoneissa. Asunnot ovat erikokoisia 20 neliöstä 26 neliömetriin. Asukkaalla on mahdollisuus kalustaa oma huoneensa omannäköisekseen. Asukkaiden käytössä on avara yhteinen oleskelu- ja ruokailutila. Oleskelutilassa järjestetään erilaisia tapahtumia ja viriketoimintaa. Yksikössä on yhteinen sauna ja pesuhuone. Piha-alueella on mm. terassi, penkkejä, istutuksia sekä grillikatos. Hätäpoistumistiet on merkitty merkkivaloin.

Kodin ympäristö

Kodin ympäristö

Isootupa sijaitsee lähellä Laihian terveyskeskusta, monien palveluiden lähettyvillä. Kotimme ympäristössä on rauhallista omakotitaloaluetta. Apteekki ja kaupat sijaitsevat kävelymatkan päässä. Lisäksi lähellä palvelee grilli.

Meille asukkaaksi

Meille asukkaaksi

Meille voit hakeutua asukkaaksi oman sosiaalityöntekijän tai hyvinvointialueen kautta. Vapaista asukaspaikoista voit tiedustella yksikönjohtaja Salla Alénilta, p. 050 408 4351

Tulo-ohjeet

Tulo-ohjeet

Isootuvalle on helppo löytää karttapalvelujen avustuksella. Rakennus on tien vieressä oleva tummanruskea, matala tiilitalo. Sisäänkäynti kotiimme on terassin viereisestä ovesta. 

Autolla pääsee helposti perille asti ja pihassamme on parkkipaikkoja. 

Henkilöstö

Isootuvalla työskentelee koulutettua ja vammaistyön tuntevaa henkilökuntaa. Tarvittava henkilöstömäärä riippuu asiakkaiden avun tarpeesta ja määrästä. Henkilökuntaan kuuluu yksikönjohtaja, sairaanhoitaja, lähihoitajia sekä tilahuoltaja. Henkilöstömitoitus on 0,7. Henkilöstön osaamista ylläpidetään koulutuksilla sekä kehittämisiltapäivillä.

Teemme Onnikodeissa ainutlaatuista arkea joka päivä. Tarjoamme tukea tarvitsevalle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Sinulla on oiva mahdollisuus päästä mukaan kotiemme toimintaan sekä tekemään yhdessä laadukasta työtä. Panostamme yksilöllisyyteen sekä laatuun, ja palvelumme lähtökohtana ovat aina asukkaan omat ainutlaatuiset ominaisuudet, vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä tuen tarpeet.

Tule meille töihin

Onnikodeissa pääset tekemään monipuolisia ja vaihtelevia töitä. Meillä työn tekeminen saa olla hauskaa ja arvostamme asioiden eteenpäin viemistä. Meillä jokainen työntekijä vaikuttaa yksikön toimintaan.

Salla Alén

Yksikönjohtaja

Työtausta
Suurimman osan työelämästäni olen työskennellyt ikäihmisten parissa. Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2015 ja sairaanhoitajaksi vuonna 2021. Vastaavana sairaanhoitajana kerkesin työskennellä lähes kolme vuotta. Hallinnolliset työtehtävät alkoivat kiinnostamaan minua yhä enemmän ja työn ohella opiskelin lähiesimiestyön ammattitutkinnon. Vuoden …

Työtausta
Suurimman osan työelämästäni olen työskennellyt ikäihmisten parissa. Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2015 ja sairaanhoitajaksi vuonna 2021. Vastaavana sairaanhoitajana kerkesin työskennellä lähes kolme vuotta. Hallinnolliset työtehtävät alkoivat kiinnostamaan minua yhä enemmän ja työn ohella opiskelin lähiesimiestyön ammattitutkinnon. Vuoden 2025 keväällä siirryin kehitysvammayksikön esihenkilöksi. Yrityskaupan myötä yksikkömme siirtyi Mehiläiselle syksyllä 2025.

Vammaistyö sekä esihenkilönä työskentely on minulle vielä uutta, mutta lyhyen ajan sisällä tämä työ on vienyt tiensä sydämeeni.

Harrastukset / mielenkiinnonkohteet
Lenkkeily ja koiran kanssa ulkoilu, käsityöt

Arvot
Oikeudenmukaisuus ja ystävällisyys

Työilmapiiri
Turvallinen työilmapiiri on hyväksyvä, avoin ja kannustava. Sellainen, jossa kaikki kunnioittavat toisiaan, ovat tasa-arvoisia ja saa olla oma itsensä. Jokaisella on omia vahvuuksia ja kaikkia niitä tarvitaan. Töissä saa olla iloa ja huumoria. Jokainen on vastuussa hyvän työilmapiirin säilyttämisestä. Kun töissä on kaikilla mukava olla, heijastuu se suoraan hoidon laatuun ja työssä jaksamiseen.

Miten työkaverit kuvailisivat sinua?
Rauhallinen, helposti lähestyttävä, auttavainen

Millainen yhteistyökumppani minä olen?
Yhteistyökumppanina olen luotettava, ystävällinen ja ratkaisukeskeinen.

Millaista on mielestäsi hyvä hoito/kuntoutus?
Kohdataan asukkaat aidosti, yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti. Kuunnellaan ja otetaan huomioon heidän toiveensa ja tarpeet sekä mahdollistetaan heille heidän näköisensä turvallinen elämä.

Ota yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Ensisijainen yhteydenottotapa:
Suostumus

Huomioithan, että yhteydenottolomake ei ole tarkoitettu arkaluontoisten terveys- ja sosiaalitietojen käsittelyyn

Onnikoti Riekkomäki

Yhteystiedot

Yksikönjohtaja
Eeva-Maria Silvan
Tiimivastaava
Riikka Panelius

Hoitajat

Alueen muiden yksiköiden vapaat asukaspaikat:

Palvelujohtaja, Lounais-Suomi
Samuli Nykänen

Osoite

Vähäkinnontie 2, 26100 Rauma

Meistä

Onnikoti Riekkomäki tarjoaa kehitysvammaisille, vammaisille sekä autismikirjon henkilöille laadukasta, yksilöllistä ja kodinomaista asumispalvelua. Riekkomäessä toteutetaan myös päivätoimintaa oman yksikkömme asukkaille sekä ulkopuolisille kehitysvammaisille.

  • Ammattitaitoinen ja koulutettu henkilöstö

  • Henkilökunta paikalla ympäri vuorokauden

  • Monipuolista harrastetoimintaa

  • Päivätoimintaa

  • Tilapäishoitoa

  • Hyvät ulkoilumahdollisuudet

Yksikön toiminta

Asuminen meillä

Asukkaidemme hyvä elämä, turvallisuuden tunne ja omatoimisuuden vahvistaminen ovat toimintamme lähtökohtia. Asumispalvelu on kokonaisuus, joka luodaan aina kullekin asiakkaalle sopivaksi palvelupaketiksi. Onnikoti Riekkomäessä asuminen sisältää myös monipuolista vapaa-ajantoimintaa ulkoilusta teatteri- ja musiikkiharrastuksiin.

Tilapäishoito palvelee perheitä, joissa on kehitysvammainen, muulla tavalla tai erityistä tukea tarvitseva lapsi, nuori tai aikuinen. Tarjoamme mahdollisuuden normaalin päivärytmin säilyttämiseen siten, että tilapäishoidossa voi jatkaa päivähoitoaan tai koulunkäyntiään tilapäishoitojakson ajan.

Vaikeavammaisten päivätoiminta

Tavoitteena on turvallinen ja virikkeitä antava, asiakkaiden yksilölliset kyvyt huomioiva ja niitä ylläpitävä toiminta sekä palvelusuunnitelmassa suunniteltujen yksilöllisten tavoitteiden toteuttaminen ja seuranta.

Riittävän turvallisuuden takaaminen, lämmön ja läheisyyden tarjoaminen sekä toisaalta koskemattomuuden turvaaminen toinen toista kohtaan. Tavoitteissa pidämme tärkeänä ulkoilun ja liikunnan sekä vastapainoksi levon ja rentoutuksen merkitystä päivittäin.

Musiikkiryhmä Bändi toimii musiikkiterapeutin ohjauksessa

Bändiryhmän tarkoitus on tarjota ryhmäläisille yhdessä onnistumisen kokemuksia. Ryhmäläiset ovat talon asukkaita sekä muista yksiköistä tulevia. Bändiryhmä esiintyy myös erilaisissa juhlissa ja yhteisön tapahtumissa.

Kodit ja yhteistilat

Kodit ja yhteistilat

Tilamme ovat esteettömät ja viihtyisät. Avarat ja valoisat yhteiset tilamme kannustavat yhteisöllisyyteen ja toimintaan. Asukkaat ovat kaikessa arjessamme mukana. Talon isolla terassilla istuskellaan kesäisin keinussa.

Kodin ympäristö

Kodin ympäristö

Piha on suunniteltu turvallisuusnäkökannat huomioon ottaen, joten pyörätuolilla liikkuminen on helppoa. Pihapiiristä on tehty viihtyisä istutuksilla ja kukilla. Keväällä asukkaat osallistuvat mielellään mm. kukkien istutuksiin. Onnikoti Riekkomäestä on lyhyt matka keskustaan kauppoihin ja torille, joten asukkaiden kanssa lähdetään usein kävelylle kaupungille ja pieniä ostoksia tekemään. Ulkoilu ja liikunta ovat meille tärkeää.

Meille asukkaaksi

Meille asukkaaksi

Onnikoti Riekkomäen asukkaaksi voi hakeutua olemalla yhteydessä oman kunnan vammaispalveluihin.

Henkilöstö

Onnikoti Riekkomäki työllistää toistakymmentä hoiva-alan ammattilaista. Lämminhenkinen ja ammattitaitoinen henkilökuntamme on asukkaidemme tukena ympäri vuorokauden.

Tule meille töihin

Teemme Onnikodeissa ainutlaatuista arkea joka päivä. Tarjoamme tukea tarvitsevalle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Sinulla on oiva mahdollisuus päästä mukaan kotiemme toimintaan sekä tekemään yhdessä laadukasta työtä.

Panostamme yksilöllisyyteen sekä laatuun ja palvelumme lähtökohtana ovat aina asukkaan omat ainutlaatuiset ominaisuudet, vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä tuen tarpeet.

Eeva-Maria Silvan

Yksikönjohtaja

Ota yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Ensisijainen yhteydenottotapa:
Suostumus

Huomioithan, että yhteydenottolomake ei ole tarkoitettu arkaluontoisten terveys- ja sosiaalitietojen käsittelyyn

Onnikoti Venny

Meillä on vapaita asukaspaikkoja

Voit kysellä asukaspaikkoja ottamalla yhteyttä yksikönjohtajaan.

Tarja Lappi

Yhteystiedot

Yksikönjohtaja
Tarja Lappi

Vastaava sairaanhoitaja (24/7)

Alueen muiden yksiköiden vapaat asukaspaikat:

Palvelujohtaja, Kaakkois-Suomi
Kristiina Laitinen

Osoite

Alikyläntie 10 C, 04330 Tuusula

Meistä

Onnikoti Venny tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista sekä hoivaa ja huolenpitoa vammautuneille ja neurologisesti sairaille. Asuinpaikkoja meillä on 21. Asukkaat asuvat omissa vuokra-asunnoissaan, jonne he saavat tarpeidensa ja sopimuksen mukaista tukea arjessa selviytymiseensä. Asiakkaat tarvitsevat apua ja tukea eri arjen toiminnoissa, kuten ruokailussa ja hygienian hoidossa, sekä sosiaalisten taitojen opettelussa, palveluohjauksessa, vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaidoissa sekä päivittäisten asioiden hoitamisessa. Hoiva ja huolenpito perustuu yksilölliseen asukkaan tarpeista lähtevään hoito- ja kuntoutussuunnitelmaan.

  • Rauhallinen, viihtyisä paikka

  • Ammattitaitoinen henkilökunta 24/7

  • Oma valmistuskeittiö

Yksikön toiminta

Toiminta-ajatus

Onnikoti Vennyssä toimintamme pohjautuu asukkaiden arvostukseen ja hyvään kohtaamiseen, jotka ohjaavat päivittäistä toimintaamme ja vuorovaikutustamme. Kuuntelemme ja olemme aidosti läsnä, olemme koti, joka ymmärtää matkasi. Olemme asukkaiden sekä toistemme tukena, vaalimme itsenäisyyttä ja luomme positiivisen ympäristön, jossa jokainen voi tuntea olonsa hyväksi ja arvostetuksi. Auttavaisuus on meille sydämenasia; haluamme tukea toisiamme ja tarjota apua silloin, kun sitä tarvitaan. Jokainen saa olla oma itsensä, riippumatta taustastaan tai elämäntilanteestaan. Jokainen kohdataan ihmisenä. Yhteisöllisyys korostaa yhteistyötä ja yhdessä tekemistä, luoden vahvan ja turvallisen yhteisön, jossa jokainen voi kukoistaa.

Asukkailla on oma huone, jonka voi sisustaa oman näköiseksi omilla kalusteillaan.

Kodit ja yhteistilat

Kodit ja yhteistilat

Kotimme on yhdessä tasossa, avarat ja valoisat tilat. Meillä on oma valmistuskeittiö, jossa kokkimme valmistaa meille kaikki ateriat.

Kodit ympäristö

Kodin ympäristö

Kotimme sijaitsee rauhallisella omakotialueella Tuusulan Lahelassa. Piha-alueemme on suuri, aidattu alue, jossa meillä on oma kasvimaa ja grillikatos, suuret terassit kotimme ympärillä.

Meille asukkaaksi

Meille asukkaaksi

Meille voi tulla asukkaaksi olemalla yhteydessä oman kunnan sosiaalityöntekijään.

Henkilöstö

Kodissamme on ammattitaitoinen henkilökunta läsnä koko vuorokauden ympäri.

Tule meille töihin

Teemme Onnikodeissa ainutlaatuista arkea joka päivä. Tarjoamme tukea tarvitsevalle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Sinulla on oiva mahdollisuus päästä mukaan kotiemme toimintaan sekä tekemään yhdessä laadukasta työtä. Panostamme yksilöllisyyteen sekä laatuun ja palvelumme lähtökohtana ovat aina asukkaan omat ainutlaatuiset ominaisuudet, vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä tuen tarpeet.

Onnikodit logo

Tarja Lappi

Yksikönjohtaja

Ota yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Ensisijainen yhteydenottotapa:
Suostumus

Huomioithan, että yhteydenottolomake ei ole tarkoitettu arkaluontoisten terveys- ja sosiaalitietojen käsittelyyn

Onnikoti Veeruska ja Vilhola

Yhteystiedot

Yksikönjohtaja
Anu Särkkä
Veeruska

Yhteisöllinen asuminen

Ympärivuorokautinen asuminen

Toimintayksikön luvan vastuuhenkilö

Anu Särkkä

Vilhola

Toimintayksikön luvan vastuuhenkilö

Anu Särkkä

Alueen muiden yksiköiden vapaat asukaspaikat:

Palvelujohtaja, Itä-Suomi
Kirsi Hukka

Osoite

Veeruska

Savulahdentie 352
71150 Vartiala

Vilhola

Savulahdentie 357
71150 Vartiala

Meistä

Kodeissamme tarjoamme ympärivuorokautista sekä yhteisöllistä palveluasumista kehitysvammaisille. Yksikkömme sijaitsevat maalaismaisemissa ja yhteisömme muodostuu kolmesta eri asuinrakennuksesta. Pihapiirissämme on yhteistyötalli Vikkelä sekä päivätoimintatila Tuulia.

  • Ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö

  • Yhteisöllistä ja ympärivuorokautista asumista

  • Aktiivinen asukkaiden näköinen elämä

  • Luonto ja eläimet osana toimintaa

Yksikön toiminta

Asuminen meillä

Kotiemme toiminta pohjautuu kaikkia huomioivaan ja tasapuoliseen kohtaamiseen. Asukkaiden ja työntekijöiden välinen keskinäinen vuorovaikutus perustuu arvostukseen ja suvaitsevaisuuteen. Meille on tärkeää, että jokaista asukasta kuullaan ja tuetaan omien valintojen tekemisessä. Tarjoamme asukkaillemme toimivan ja turvallisen ympäristön. Yhteisömme luontotaidot näkyvät arjessamme luonnon eri osa-alueiden hyödyntämisenä päivätoiminnassa sekä asumisessa. Näemme eläinavusteisella toiminnalla merkittävän roolin asukkaiden hyvinvoinnin edistämisessä. Opettelemme yhdessä vastuullisuutta huolehtimalla pihapiirin hevosista ja possuista sekä Vilholan kissoista.

Yksikössämme työskentelee joukkuehenkinen tiimi, jossa on sitoutuneita työntekijöitä. Ilo ja huumorintaju ovat yhteistä asukkaiden kanssa. Sekä henkilöstö että asukkaat voivat käyttää luovuutta toiminnassamme. Yksiköihimme ovat tervetulleita ja toivottuja myös ohjaajien koirat.

Tavoitteemme toiminnassamme on, että asukkaamme kokevat arjen mahdollisimman mielekkäänä. Kehitämme ja ylläpidämme asukkaidemme toimintakykyä sekä huomioimme jokaisen asukkaan yksilölliset tarpeet. Asukkaille nimetään aina omaohjaapari, joka huolehtii asukkaan asioista työryhmän kanssa.

Pidämme tärkeä asukkaiden oman näköistä elämää, joten asukkaillemme tarjotaan valinnanvapautta ja he saavat vaikuttaa toiminnan suunnitteluun. Viikoittain järjestettävissä asukaskokouksissa asukas saa esittää toiveita päivätoimintaan, omatuokioihin sekä toiveruokiin liittyen. Asukkaillamme on mahdollisuus osallistua jokapäiväisiin arkiaskareisiin, kuten ruoanlaittoon, pyykkihuoltoon ja siivoukseen. Iltaisin vietämme aikaa yhdessä puuhastellen, pelaillen ja tuemme asukkaitamme vapaa-ajan toimintaan osallistumisessa yhteistyössä vapaa-ajan avustajien kanssa.

Asukkailla on mahdollisuus osallistua ohjattuun päivätoimintaan jokaisena arkipäivänä. Päivätoiminnassa hyödynnämme asuinympäristön luontoa sekä hoidamme yhteistyötalli Vikkelän eläimiä. Asukkaamme saavat vaikuttaa päivätoiminnan sisältöön toiveita esittämällä. Päivätoimintatila Tuuliassa asukkaat pääsevät osallistumaan monipuoliseen pajatoimintaan, jossa hyödynnetään kädentaitoja, musiikkia, luonnonmateriaaleja sekä järjestetään erilaisia teemapäiviä. Liikunta on osa toimintaamme ja mahdollistamme asukkaille monipuolista liikkumista kuntosalin, ulkoilun sekä eri lajien parissa. Asiointikäynnit sekä erilaiset retket asukkaiden toiveiden pohjalta rikastuttavat toimintaamme.

Parhaiten kodeistamme hyötyvät asukkaat, jotka haluavat elää ja työskennellä maalla eläimiä hoivaten, liikkuen ja luonnosta nauttien.

Kodit ja yhteistilat

Kodit ja yhteistilat

Veeruska

Veeruskaan kuuluu 11 ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkaa sekä 6 yhteisöllisen asumisen paikkaa, jotka sijaitsevat erillisessä rakennuksessa. Päärakennus on valmistunut vuonna 2011 ja tilat ovat nykyaikaiset sekä kodikkaat. Päärakennuksessa on yhden hengen asuinhuoneita, joissa on jaetut WC-tilat sekä yhteiskäytössä on sauna, kylpyhuone sekä oleskelutilat. Kodissa on suuri keittiö, jossa valmistuu ruuat yksiköihimme oman kokin laittamina.

Yhteisöllisen palveluasumisen rakennus on valmistunut vuonna 2012. Asuinhuoneet ovat tilavia ja niissä on oma kylpyhuone. Olohuone, keittiö ja sauna ovat asukkaiden yhteiskäytössä.

Vilhola

Vilholassa on 9 ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkaa. Vilhola on kodikas omakotitalo, jossa voidaan nauttia leivinuunin lämmöstä. Jokaisella asukkaalla on käytössään oma huone. Vilholan kodissa asustaa kaksi kissaa nimeltänsä Hessu ja Pelle. Kahdessa asukashuoneessa on oma wc. Yhteisiin tiloihin kuuluvat tupakeittiö, olohuone, 4 yhteiskäytössä olevaa WC:tä sekä saunatilat ja kodinhoitohuone.

Kodin ympäristö

Kodin ympäristö

Kotimme sijaitsevat luonnonkauniilla paikalla maaseudun rauhassa Kuopiossa, Savulahden kylässä. Kuopion keskustasta matkaa koteihimme on noin 40km.

Lähistöllä on uimaranta, hyvät ulkoilumaastot ja vilkas Riistaveden kylä palveluineen. Kirjasto-auto vierailee yksiköissämme joka toinen viikko.

Meille asukkaaksi

Meille asukkaaksi

Asukaspaikoista voi tiedustella yksikön johtajalta tai olemalla yhteydessä oman hyvinvointialueen vammaispalveluihin.

Tulo-ohjeet

Tulo-ohjeet

Kotimme löydät Kuopion Vartialasta. Kuopiosta tullessa Joensuuntieltä käännytään Savulahdentielle, jonka varrelta kyltit ohjaavat kotiemme pihaan. Riistaveden kylälle on matkaa kodeistamme 9 kilometriä. Kotiemme ovista löydät ovikellon, jota voit soittaa tullessasi vierailulle.

Henkilöstö

Henkilöstömme koostuu lähihoitajista, sairaanhoitajista, sosionomeista, luonto-ohjaajasta, kiinteistönhoitajasta, siistijästä sekä kokista. Kannustamme henkilöstöä kehittämään osaamistaan ja ammattitaitoaan aktiivisesti

Tule meille töihin

Teemme Onnikodeissa ainutlaatuista arkea joka päivä. Tarjoamme tukea tarvitsevalle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Sinulla on oiva mahdollisuus päästä mukaan kotiemme toimintaan sekä tekemään yhdessä laadukasta työtä. Panostamme yksilöllisyyteen sekä laatuun ja palvelumme lähtökohtana ovat aina asukkaan omat ainutlaatuiset ominaisuudet, vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä tuen tarpeet.

Anu Särkkä

Yksikönjohtaja

Olen valmistunut vammaistyöstä lähihoitajaksi vuonna 2005. Tämän jälkeen olen työskennellyt asumisyksiköissä sekä ammattikoulussa erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden parissa. Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon suoritin vuonna 2013 ja viimeisimmäksi valmistuin Sosionomiksi vuonna 2020 keväällä.

Vapaa-ajalla tykkään liikkua luonnossa sekä käydä kuntosalilla ja rat…

Olen valmistunut vammaistyöstä lähihoitajaksi vuonna 2005. Tämän jälkeen olen työskennellyt asumisyksiköissä sekä ammattikoulussa erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden parissa. Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon suoritin vuonna 2013 ja viimeisimmäksi valmistuin Sosionomiksi vuonna 2020 keväällä.

Vapaa-ajalla tykkään liikkua luonnossa sekä käydä kuntosalilla ja ratsastamassa. Eläimet ovat minulle tärkeitä ja asustelen kahden kissan kanssa.

Työssä minulle on tärkeintä, että asukkaiden ääni tulee kuuluviin ja toimintaa kehitetään yhteistyössä läheisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Meillä Savulahdessa työyhteisöä kuvaa huumori ja hyvä yhteishenki. Työkaverit kuvailisivat minua oikeudenmukaiseksi ja huumorintajuiseksi.

Ota yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Ensisijainen yhteydenottotapa:
Suostumus

Huomioithan, että yhteydenottolomake ei ole tarkoitettu arkaluontoisten terveys- ja sosiaalitietojen käsittelyyn

Onnikoti Rantarinne ja Rantaviita

Yhteystiedot

Yksikönjohtaja
Linta Laitinen

Toimintayksikön luvan vastuuhenkilö

Linta Laitinen

Alueen muiden yksiköiden vapaat asukaspaikat:

Palvelujohtaja, Itä-Suomi
Kirsi Hukka

Osoite

Onnikoti Rantaviita

Rantaviita 2
70420 Kuopio

Onnikoti Rantarinne

Rantaviita 27
70420 Kuopio

Meistä

Tarjoamme ympärivuorokautista asumispalvelua sekä tukiasumista kehitysvammaisille sekä erityistä tukea tarvitseville Kuopiossa.

  • Ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö

  • Tuettua, ohjattua ja ympärivuorokautista asumispalvelua

  • Aktiivinen arki

  • Green care-ajattelu sekä yhteisöllisyys

Yksikön toiminta

Asuminen meillä

Pienet ja kodikkaat yksikkömme sijaitsevat Kuopion Päivärannassa. Tarjoamme ympärivuorokautista asumispalvelua sekä tukiasumista kehitysvammaisille sekä erityistä tukea tarvitseville.

Toimintaamme ohjaa green care – ajattelu sekä yhteisöllisyys. Tarjoamme laadukasta ja monipuolista päivätoimintaa viitenä arkipäivänä viikossa. Hyödynnämme toiminnassamme asumisympäristömme luontoa, luonnonmateriaaleja, puutarhaa ja eläintoimintaa. Päivätoimintamme suuntautuu vähintään kaksi – kolme kertaa viikossa Savulahteen, Vikkelä-talliin, jossa asukkaamme pääsevät tekemään monipuolisia tallitöitä. Vikkelässä asuu hevosia, poneja sekä possuja.

Kotiemme arjessa asukkaamme osallistuvat jokapäiväisiin arkiaskareisiin, kuten ruoanlaittoon, pyykkihuoltoon ja siivoukseen. Haluamme rakentaa arjesta asukkaiden näköisen antamalla heille mahdollisuuden vaikuttaa toimintaamme ja tarjoamalla heille monipuolisen sekä viihtyisän kodin. Jokainen asukas on meille tärkeä ja huomioimme toiminnassamme kunkin yksiköllisyyden sekä yksikölliset toiveet ja tarpeet.

Onnikoti Rantaviita

Onnikoti Rantaviita

Onnikoti Rantaviita on kuusipaikkainen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö. Yksikkömme on pieni ja kodinomainen, jossa yhteisöllisyys korostuu voimakkaasti. Jokaisella asukkaalla on oma huone, joka on sisustettu asukkaan omien toiveiden mukaisesti. Onnikoti Rantaviidan yhteiset tilat ovat avarat ja kaikkien asukkaiden käytössä on olohuone, keittiö, monitoimitila, WC:t sekä remontoidut suihku- ja saunatilat. Oma pihapiiri mahdollistaa myös piha- ja puutarhatöiden teon ja mukavan turvallisen ulkoilun.

Onnikoti Rantarinne

Onnikoti Rantarinne

Onnikoti Rantarinne on viisipaikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö, kauniin Kallaveden äärellä. Pihapiiri on iso ja se mahdollistaa monipuolisen ulkoilun, piha- ja puutarhatöiden teon, sekä pienten joukkuepelien pelaamisen omassa pihapiirissä. Onnikoti Rantarinteellä jokaisella asukkaalla on oma huone ja huoneen sisustuksessa on otettu huomioon asukkaan omat toiveet. Yhteiset tilat koostuvat olohuoneesta, keittiöstä, suihku- sauna ja wc-tiloista sekä monitoimitilasta

Tukiasunnot

Tukiasunnot

Tukiasuntomme sijaitsevat Onnikoti Rantaviidan ja Rantarinteen läheisyydessä, Kuopion Päivärannassa. Kaikki tukiasuntopaikkamme sijaitsevat kerrostaloissa. Tukiasunto asumisen tavoitteena on tukea asukkaita selviytymään mahdollisimman itsenäisesti arjesta. Ohjaajamme antavat ohjausta ja tukea elämän kaikissa osa-aluissa, huomioiden yksilöllisen tuen tarpeen. Tukiasukkaat ovat osa yhteisöllisyyttämme ja heillä jokaisella on mahdollisuus viettää aikaa myös tehostetun palveluasumisen yksiköissä. Tukiasukkaille järjestetään monipuolista toimintaa niin tukiasunnoilla, kuin tukiasuntojen ulkopuolella.

Meille asukkaaksi

Meille asukkaaksi

Tulo-ohjeet

Tulo-ohjeet

Henkilöstö

Henkilöstömme koostuu moniammatillisestä tiimistä ja kaikilla on sosiaali- ja terveysalan koulutus. Luonto- ja eläintoiminnan osaamista Lisäksi yksikössämme työskentelee siivooja sekä kiinteistömies.

Tule meille töihin

Teemme Onnikodeissa ainutlaatuista arkea joka päivä. Tarjoamme tukea tarvitsevalle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Sinulla on oiva mahdollisuus päästä mukaan kotiemme toimintaan sekä tekemään yhdessä laadukasta työtä.

Panostamme yksilöllisyyteen sekä laatuun ja palvelumme lähtökohtana ovat aina asukkaan omat ainutlaatuiset ominaisuudet, vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä tuen tarpeet.

Linta Laitinen

Yksikönjohtaja

Olen koulutukseltani sosionomi (amk) sekä lähihoitaja. Olen työskennellyt kehitysvammaisten kanssa yli 15-vuotta.

Työssäni minulle on tärkeintä asukkaiden laadukas sekä monipuolinen arki ja yksilöllisyyden huomioinen. Jokaisen elämä on arvokas ja on tärkeää, että jokainen saa tehdä asioita, mistä itse pitää.

Olen itse todella eläinrakas ihminen ja vapaa-aikani …

Olen koulutukseltani sosionomi (amk) sekä lähihoitaja. Olen työskennellyt kehitysvammaisten kanssa yli 15-vuotta.

Työssäni minulle on tärkeintä asukkaiden laadukas sekä monipuolinen arki ja yksilöllisyyden huomioinen. Jokaisen elämä on arvokas ja on tärkeää, että jokainen saa tehdä asioita, mistä itse pitää.

Olen itse todella eläinrakas ihminen ja vapaa-aikani kuluu perhearjen lisäksi koirien ja hevosen kanssa puuhastellessa. Luonto on myös lähellä sydäntäni ja en tiedä parempaa paikkaa ladata omia akkuja, kuin metsän.

Meillä täällä Päivärannassa on maailman paras työyhteisö ja teemme työtä tiiminä. Jokaisen työpanos on tärkeä, ja arvostan aidosti jokaista työtiimimme jäsentä. Tiimimme kuvaa minua luotettavaksi, tasapuoliseksi, huumorintajuiseksi ja välittäväksi esimieheksi, joka välittää aidosti niin henkilöstöstä kuin asukkaista.

Olethan rohkeasti yhteydessä!

Ota yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Ensisijainen yhteydenottotapa:
Suostumus

Huomioithan, että yhteydenottolomake ei ole tarkoitettu arkaluontoisten terveys- ja sosiaalitietojen käsittelyyn

Onnikoti Voikukka

Meillä on vapaita asukaspaikkoja

Voit kysellä asukaspaikkoja ottamalla yhteyttä yksikönjohtajaan.

Terhi Ikonen

Yhteystiedot

Yksikönjohtaja
Terhi Ikonen

Ohjaajat

Alueen muiden yksiköiden vapaat asukaspaikat:

Palvelujohtaja, Pohjois-Suomi
Teija Lehtiniemi

Osoite

Voikukkatie 28
90580 Oulu

Meistä

Oulun Rajakylässä sijaitseva Onnikoti Voikukka tarjoaa pitkäaikaisia asumispalveluita täysi-ikäisille kehitysvammaisille henkilöille. Ympärivuorokautinen tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu kehitysvammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista ohjausta ja valvontaa kodinomaisessa ympäristössä.

Tuemme asukkaidemme itsenäistymistä, itsemääräämisoikeutta ja arkipäivän taitojen kehittymistä. Onnikodeille on tärkeää, että jokainen asukas voi asua ja elää kuten haluaa, sekä keskittyä itselleen tärkeisiin asioihin ohjaajien tukemana. Tervetuloa meille!

  • Ammattitaitoinen ja osaava henkilökunta

  • Henkilökunta paikalla ympäri vuorokauden

  • Aktiivinen arki

  • Sauna

  • Rauhallinen sijainti

  • Hyvät ulkoilumahdollisuudet

Yksikön toiminta

Asuminen meillä

Onnikoti Voikukka on 15-paikkainen koti. Kotimme arki on yhdessä tekemistä, asukkaiden vahvuuksien tukemista ja arjen elämistä yhdessä. Yhteisöllisyyden mahdollistaa yksikön yhteiset oleskelu- ja ruokailutilat sekä piha- ja terassialueet, joissa asukkaat voivat viettää aikaa asuintovereiden, henkilökunnan ja läheistensä kanssa.

Onnikoti Voikukan asukkaaksi voit hakeutua kotoa tai toisesta palveluyksiköstä vammaispalveluiden kautta. Pyrimme arjessamme yhteisöllisyyteen. Yhteisöllisyyttä tuetaan yhteisillä tapahtumilla, yhteisillä ruokailuhetkillä sekä yhteisellä tekemisellä kodin sisällä ja sen ulkopuolella. Ystävät ja läheiset ovat tervetulleita osallistumaan asukkaidemme ja kotimme arkeen. Ohjaajat ovat kodissa paikalla ympäri vuorokauden. Tehtävämme on turvata asukkaillemme mahdollisimman onnellinen, laadukas ja toiminnallinen elämä kodissamme.

Toimintamme perustuu asukkaiden omien, yksilöllisten tarpeiden huomioimiseen sekä aktiivisen ja sosiaalisen arjen tukemiseen. Arki ja asukkaan tarpeet ovat meillä on kokonaisuus, joka luodaan aina kullekin asukkaalle sopivaksi yksilöllisesti. Suunnittelussa huomioimme yksilöllisyyden lisäksi itsemääräämisoikeuden, turvallisuuden ja asukkaan toiveet. Aktiivisen arjen ylläpitäminen tapahtuu asukkaan omilla ehdoilla ja taidoilla, kannustaen ja tukien yhdessä.

Kodit ja yhteistilat

Kodit ja yhteistilat

Asukashuoneet ovat kooltaan noin 20m2. Jokaisessa huoneessa on oma wc- ja suihkutila. Asukas saa sisustaa oman kotinsa haluamallaan tavalla ja näin tehdä kodistaan oman näköisen. Lisäksi asukkailla on käytössä yhteiset oleskelutilat, ruokailutilat, pesutupa ja saunatilat. Asukkaiden vapaassa käytössä on myös viihtyisä piha-alue, jossa on turvallista ulkoilla ja viettää aikaa puuhastellen yhdessä ohjaajien tai läheisten kanssa.

Kodin ympäristö

Kodin ympäristö

Kotimme sijaitsee rauhallisella pientaloalueella Oulun Rajakylässä. Sisäpihamme on aidattu ja turvallinen. Tärkeimmät palvelut mm. lähikaupat, kirjasto ja lähiön ruokapaikat ovat kaikki kävelymatkan päässä. Oulun keskustaan tulee matkaa noin 8 kilometriä.

Meille asukkaaksi

Meille asukkaaksi

Kerromme mielellämme lisää Onnikoti Voikukan toiminnasta ja esittelemme kotia. Meiltä saat myös nopeasti tiedon asukaspaikkojen tilanteesta.

Tulo-ohjeet

Tulo-ohjeet

Onnikoti Voikukka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Omalla autolla pääset helposti moottoritieltä seuraamalla Rajakylän opasteita. Kotimme sijaitsee Voikukkatien päässä ja pihalla on vieras parkkipaikkoja. Lähin bussipysäkki on 200m päässä.

Henkilöstö

Teemme Onnikodeissa ainutlaatuista arkea joka päivä. Tarjoamme tukea tarvitsevalle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Sinulla on oiva mahdollisuus päästä mukaan kotiemme toimintaan sekä tekemään yhdessä laadukasta työtä. Panostamme yksilöllisyyteen sekä laatuun ja palvelumme lähtökohtana ovat aina asukkaan omat ainutlaatuiset ominaisuudet, vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä tuen tarpeet

Tule meille töihin

Osaava, koulutettu ja omistautunut henkilöstömme perehdytetään kohtaamaan jokainen asukas yksilöllisesti. Onnikoti Voikukan henkilökunnalla on kokemusta kehitysvammaisten ja muiden vammaisten henkilöiden hoidosta.

Päivitämme osaamistamme täydennyskoulutuksilla säännöllisesti. Kotimme henkilöstöllä on myös autismin kirjon ja vaativan sairaanhoidon osaamista ja kokemusta.

Terhi Ikonen

Yksikönjohtaja

Työtausta  

Olen siirtynyt kuntoutuksen puolelta tänne sosiaalipalveluiden puolelle maaliskuussa 2026. Olen pohjakoulutukseltani fysioterapeutti ja minulla on kliinisestä kuntoutustyöstä lähes 30 vuoden…

Työtausta  

Olen siirtynyt kuntoutuksen puolelta tänne sosiaalipalveluiden puolelle maaliskuussa 2026. Olen pohjakoulutukseltani fysioterapeutti ja minulla on kliinisestä kuntoutustyöstä lähes 30 vuoden työkokemus, sekä yli kahdeksan vuoden kokemus esihenkilötyöstä. Pitkän työurani aikana olen ehtinyt kouluttautua paljon, olen erikoistunut mm. lasten ja aikuisten neurologiseen fysioterapiaan, allasterapiaan, kipuun, lymfaterapiaan. Ihmismielen haasteet ovat aina olleet lähellä sydäntäni, ja sen vuoksi olenkin käynyt kouluttautumassa myös psyykkiseksi valmentajaksi, kognitiiviseksi lyhytterapeutiksi, seksuaalineuvojaksi ja dialektiksesi tunne- ja ratkaisukeskeiseksi parisuhdeohjaajaksi. Minulla on myös kolme johtamisen koulutusta.
 
Harrastukset / mielenkiinnonkohteet 

Olen aina ollut hyvin liikunnallinen ja harrastukseni ovatkin hyvin liikunta painotteisia. Treenaan Oulun Kamppailuklubilla TFW konseptin mukaisesti. Pyöräilen, hiihdän, joogaan ja uin myös paljon. Avantouinti on myös yksi hyvä rentoutumiskeinoni. Laskettelen sekä toimin myös vammaispystylaskuohjaaja. Minulla on takana pitkä ura niin tanssijana kuin tanssinopettajana, joten musiikkiliikunta on lähellä sydäntäni. Monenlaista ohjaaja ja valmentaja taustaa omaan myös eri lajien parissa. Tykkään myös liikkua luonnossa aina, kun siihen on mahdollisuus. Valokuvia räpsin puhelimella koko ajan eteenkin luonnosta. 
 
Arvot  

Minulle on terveys ollut aina arvoista numero yksi. Oman, läheisten, työkavereiden, kuntoutujien sekä asukkaiden terveyden vaaliminen on kunnia tehtävä. Keskeisiä arvoja ovat myös rehellisyys, luotettavuus, aitous, kuuntelemisen ja kohtaamisen taito. On tärkeää olla olemassa toisille, yksin meistä ei tällä kukaan pärjää. Minusta me jokainen olemme erityisiä ja erilaisuus on rikkaus.
 
Työilmapiiri  

Pyrin luomaan luottamuksellisen, kuuntelevan ja läsnä olevan työilmapiirin, jotta jokainen tulee nähdyksi omana itsenään. Itse pyrin tekemään omat työtehtävät ripeästi ja huolella niin, että muilla on helppo keskittyä omiin ydintehtäviin. Ratkon mielelläni haasteita, jotta työ olisi kaikille sujuvaa.
 
Miten työkaverit kuvailisivat sinua? 

CV:ssä lukee suosituksia työkavereilta mm. seuraavaa; Terhi on iloinen, kuunteleva, idearikas, helposti lähestyttävä, rehellinen ja luotettava. Terhi saa muut innostumaan mukaan ja parhaimmillaan hän on tilanteissa ja asioissa, missä tarvitaan organisointia, asioiden johtamista ja nopeita päätöksiä.  

Millainen yhteistyökumppani minä olen? 

Tykkään, että asiat hoidetaan sovitusti, reilusti ja luottamuksella. Tätä odotan myös muilta.
 
Asia minusta, jota et tiennyt:  

Toimin vapaa ajalla myös järjestyksenvalvojana sekä häirintäyhteyshenkilönä, joten tervetuloa moikkaamaan erilaisissa tapahtumissa. 
 
Onko jotain mitä haluat kertoa vielä itsestäsi? Sana on vapaa!  

Olen iloinen, positiivinen ja helposti innostuva viisikymppinen vauhtimimmi, jolla on mielellään monta rautaa tulessa😊