Iloa ja ystävyyttä ensimmäisessä Onnipäivässä Hollolan Onnikoti Ravurissa

Yleinen

Ensimmäisessä Onnipäivässä oli mukana asukkaita Hollolasta Onnikoti Ravurin Hiirulasta ja Onnikoti Ravuri Hatsinantien Huvikummusta sekä pitkänmatkalaiset Mikkelistä Onnikoti Kastanjasta ja Voikkaalta Onnikoti Silmusta. Asukkaat ovat olleet myös itse rakentamassa sisältöä Onnipäiville.

Onnikoti Ravurissa Hiirulassa tarjolla oli musajuttuja;  bändi jo jammaili tunnelman kattoon vieraita vielä odotellessa. Yhdessä sitten jatkettiin laulua ja tanssia. Ohjelmassa oli myös Jussi-hevosen ja Galina-ponin tervehtiminen. Lisäksi lampaat hurmasivat kyllä kaikki mukana olleet! Osallistujilla oli mahdollisuus myös taiteiluun. Kuumana, melkein jo kesäisenä päivänä, jäätelö maistui kaikille. 

Meillä oli todella onnistunut Onnipäivä! On mukava nähdä porukoita ja viettää aikaa yhdessä. 

Kaakkois-Suomen Onnikodit tulevat jatkamaan tällaisia tapaamisia. Seuraavat Onnipäivät ovat jo sovittuna Onnikoti Kastanjassa syyskuussa ja Onnikoti Silmussa lokakuussa. Tiedä vielä, jospa sitä jo ennen syksyäkin kokoonnuttaisiin!