Omavalvonnan seurantahavainnot ja kehittämistoimenpiteet Q3/2025  

Tiedotamme ulkoisesti neljä kertaa vuodessa omavalvonnan seurantahavainnoista ja toimenpiteistä.

Yleinen

Asiakaskokemus

Onnikodeissa asiakkaiden kokemaa laatua ja sen kehittymistä seurataan laatuindeksin avulla. Laatuindeksi koostuu viidestä kokemuksellisen laadun osa-alueesta, joita ovat yksilöllinen hoiva, ohjaus ja tuki, turvallisuus, oma viihtyisä koti, yhteisöllisyys ja osallisuus sekä maukas ja terveellinen ravinto. Kokemuksellista laatua mitataan eri kohderyhmille räätälöidyillä kyselyillä (asukkaat, läheiset, henkilöstö ja palvelun tilaajat). Laatuindeksi voi olla enimmillään 100 ja jokainen osa-alue saa myös arvon välillä 0–100. Indeksi raportoidaan yksiköittäin ja alueittain joka kuukausi. Q3/2025 Onnikotien kaikkien yksiköiden laatuindeksin keskiarvo oli 91,5 (Q2/2025 91,5). Laatuindeksikyselyiden avoimissa vastauksissa nousi yksikkökohtaisia kehittämistarpeita, joihin tartuttiin. Vastauksia laatuindeksikyselyihin saatiin Q3 aikana 1354 kappaletta (Q2/2025 1495). Asukkailta vastauksia saatiin 658 kappaletta.

Onnikotien laatuindeksin kysymyksiin lisättiin vuoden 2024 viimeisen vuosineljänneksen alussa kysymys vastaajan suositteluhalukkuudesta. Onnikotien yhteiseksi NPS luvuksi Q3/2025 muodostui 54 (Q2/2025 54).

Omavalvontakysely

Onnikotien laatua seurataan kuukausittaisilla omavalvontakyselyillä yksiköille. Kyselyssä on 12 kysymystä yhdeksästä seurattavasta osa-alueesta; omavalvontasuunnitelma, lääkehoito, omaohjaajuus, kirjaaminen, toteuttamissuunnitelma, toimintakykyarviot, poikkeamat, huomautukset ja reklamaatiot.

Onnikotien omavalvontaindeksi vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä oli 94,4 (Q2/2025 95,3).

Omavalvontakyselyyn lisättiin maaliskuussa 2025 uudet vuosineljänneksittäin vaihtuvat kysymykset. Vaihtuvia kysymyksiä on kolme. Ne eivät vaikuta indeksiin, mutta tukevat vuosikellon mukaisia laadun hallinnan toimenpiteitä. Q3:n kuukausina vaihtuvat kysymykset liittyivät perehdytyksen dokumentaatioon, kevään omavalvontakäyntien havaintojen pohjalta tehtyihin toimenpiteisiin sekä ympäristösuunnitelmaan ja ruokahävikin seuraamiseen.

Muut laatumittarit

Laadun seurantaa tehdään myös seuraamalla palvelun sisällön toteutumista perustuen asukastietojärjestelmään tehtyihin kirjauksiin liittyen omatuokioiden toteutumiseen, toiminnallisuuteen, ulkoiluihin ja yhteydenpitoon läheisiin. Näiden säännöllisesti seurattavien laadun mittareiden toteumat Q3/2025 vaihtelivat 86,4–99,8% (Q2/2025 86,9–99,7 %) välillä.  

Poikkeamat

Asiakkaiden hoidossa havaittujen puutteiden ja epäkohtien korjaamiseksi tärkein työkalumme on poikkeamaraportointi. Poikkeamaraportoinnin prosessin keskeiset vaiheet ovat poikkeaman huomaaminen yksikössä, raportointi keskitetyn tietojärjestelmän kautta ja yhteinen käsittely siten, että tapahtumien syntyyn vaikuttavat tekijät tunnistetaan ja niiden perusteella tehdään mahdollisia korjaavia ja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä tarvittaessa koko toimialan tasolla. Poikkeamailmoituksia seurataan keskitetyssä raportointijärjestelmässä niin yksikkötasolla kuin palvelulinja- ja toimialakohtaisesti. Poikkeamailmoituksia kannustetaan tekemään matalalla kynnyksellä ja ilmoittamaan myös läheltä piti-tilanteet. Q3/2025 aikana Onnikodeissa kirjattiin yhteensä 1516 poikkeamaa (Q2/2025 1455). Poikkeamien käsittelyaika oli keskimäärin 7,5vrk. Suoraan asukkaiden hoitoon liittyvien vakavien (4–5 tason) asukastapaturmien määrä oli 0,19 (0,05) kappaletta tuhatta hoitovuorokautta kohden. Vakavien lääkepoikkeamien määrä oli 0,21 (0,17) kappaletta tuhatta hoitovuorokautta kohden.  

Omavalvontakäynnit

Jokaisessa Onnikodissa toteutettiin toisen vuosineljänneksen aikana sisäinen omavalvontakäynti, jonka teemana oli asukastyön dokumentaatio ja tietosuoja. Ennen käyntiä yksikkö itsearvioi omia kirjaamisen ja tietosuojan käytänteitään. Omavalvontakäynnillä verrattiin yksikön arviointia ulkopuolisen omavalvontaohjaajan arvioon. Käynnin raportti toimii yksikön kehittämistoimenpiteiden taustana. Yhteenveto kaikkien Onnikotien käynneistä käsiteltiin Onnikotien yksikönjohtajapäivillä 9/2025. Jokaisella yksiköllä on omavalvontakäynnin pohjalta omat kehittämistoimenpiteet. Erityistä huomiota tulee jatkossa kiinnittää toimintakykyarvioinnin pohjalta tehtävien tavoitteiden asettamiseen ja arviointiin.

Laatulupaus ja perustehtävä

Onnikotien perustehtävän, laatulupauksen ja laadun osa-alueiden kuvaamiseksi jokaisessa yksikössämme järjestettiin (Q1) asukkaille työpaja, jossa kuultiin heidän näkemyksensä ja toiveensa siitä, mitkä ovat tärkeimpiä laatutekijöitä heidän arjessaan ja saamassaan palvelussa. Asukkaittemme läheisille järjestettiin (Q1) kuusi valtakunnallista vastaavaa työpajaa. Saimme näistä kaikista työpajoista paljon tietoa ja näkemyksiä, joiden pohjalta kehittämme toimintaamme.

Julkaisimme syyskuussa tämän työskentelyn tuloksena syntyneen perustehtävämme, laatulupauksemme sekä laadun osa-alueiden uuden määrittelyn. Tästä lopputuloksesta löytyy lisätietoa täältä: https://onnikodit.fi/laatu/yhdessa-sanoitettu-yhdessa-tehty