16.7.2024 Sotevaikuttajan kesä Mehiläisen sosiaalipalveluissa: Yhteisöllisyys ja monipuolisuus esillä Yleinen Mehiläisen sosiaalipalvelut eli Mainiokodit, Ykköskodit, Onnikodit ja Familar tarjoavat asumis- ja hoivapalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille, vammaisille sekä lastensuojelu- ja perhetyön asiakkaille. Neljällä palvelulinjalla on yhteensä yli 8 000 asiakaspaikkaa, ja yli 300 sosiaalipalveluiden toimipaikkaa ympäri Suomea työllistävät noin 5 200 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista. Sosionomiksi opiskelevan Lotan tehtävänä oli tutustua neljän erilaisen palvelulinjan arkeen. Samalla hän pääsi esittelemään eri toimipaikkoja ja niiden monipuolisia työtehtäviä sosiaalisessa mediassa alasta ja sosiaalipalveluiden toiminnasta kiinnostuneille. Ensimmäisen kesätyöviikkonsa aikana sotevaikuttaja Lotta perehtyi rekrytointi- ja markkinointitiimin opastuksella sosiaalisen median käyttöön, tietosuoja-asioihin ja Mehiläisen organisaatioon. Lisäksi hän pääsi suunnittelemaan kesän somesisältöjä ja tulevien viikkojen kulkua yhdessä yksiköiden kanssa. Sitten koitti innolla odotettu hetki jalkautua yksiköihin. Ykköskotien monipuolinen työ tutuksi Ensimmäisenä Lotta tutustui Ykköskoteihin ja työskenteli viikon ajan Ykköskoti Martissa ja Heikissä, joka tarjoaa asumispalveluja ja kuntouttavaa toimintaa mielenterveyskuntoutujille. Viikon aikana Lotta sai viettää paljon aikaa lähihoitajan koulutuksen omaavan päivätoiminnan ohjaajan kanssa. – Oli mielenkiintoista nähdä, millaista päivätoiminta on ja kuinka monipuolista tekemistä siihen voi sisältyä. Ykköskodeilla on paljon yhteistä toimintaa asukkaille, matalamman kynnyksen ohjelmista pidempiin retkiin, Lotta kertoo. Viikon aikana asukkaiden kanssa tehtiin paljon retkiä, kuten vierailuja läheiseen leipomokahvilaan, Turun Ruissaloon ja koko päivän kestänyt retki Porin Yyteriin. Lotta vietti myös yhden työpäivän sosionomin kanssa ja toisen päivän seuraten sairaanhoitajaopiskelijan työskentelyä. – Oli todella mielenkiintoista seurata erilaisia työtehtäviä ja nähdä sairaanhoitajan työtä opiskelijan näkökulmasta, Lotta sanoo. Lotta oli vaikuttunut siitä, miten työlleen omistautuneita ihmisiä Ykköskoti Martissa ja Heikissä työskentelee. – Oli esimerkiksi ihanaa nähdä, miten tiimivastaava halusi aidosti olla asukkaiden kanssa ja ajaa heidän etuaan. Hän oli selkeästi elementissään tässä työssä, Lotta kertoo. Ykköskodin retki Yyteriin Lämpöä ja yhteisöllisyyttä Onnikoti Apilassa Lotan saapuessa kehitysvammaisille ympärivuorokautista palveluasumista tarjoavaan Onnikoti Apilaan, hän kiinnitti heti huomiota lämpimään ilmapiiriin kodissa. – Vastaanotto oli lämmin ja minulla oli todella tervetullut olo, Lotta kertoo. – Apilassa oli aivan mahtava ilmapiiri, ja asukkailla ja työntekijöillä tuntui olevan koko ajan hauskaa keskenään. Nauru raikui aina ovelle asti, kun saavuin töihin, hän kuvailee. Viikon aikana Apilassa vieraili kotieläimiä ja yksiköstä lähdettiin myös retkelle Korkeasaareen tutustumaan eksoottisempiin lajeihin. Onnikodissa kävi viikon aikana vieraita läheisestä Onnikotien Työ- ja päivätoiminta Versosta ja lisäksi viikkoon mahtui tietysti myös kodin arjen perusjuttuja, kuten kaupassa käyntiä, tv:n katselua ja yhdessä pelailua. – Apilassa oli hauska, rento ja kotoisa tunnelma. Viikko oli todella mukava, koska kodissa oli niin yhteisöllistä ja työilmapiiri oli aivan mahtava, Lotta kuvailee viikkoa. Onnikodissa Lotta pääsi seuraamaan mm. sairaanhoitajan, sosionomin, lähihoitajan ja kokin työtä. Retkellä Korkeasaaressa Onnikoti Apilan tiimiä Kauppareissulla Kesäreissulta uusia näkökulmia lastensuojelutyöhön Seuraava viikko lastensuojelu- ja perhepalveluita tarjoavan Familarin kanssa vietettiin tien – ja osittain vedenkin – päällä, kun Familarin erityisyksikkö Myötävirran nuoret ja ohjaajat lähtivät Päivä Tukholmassa -risteilylle. Lotta pääsi mukaan tiistaista torstaihin kestäneelle kesäreissulle. – Vaikka olosuhteet olivat täysin erilaiset kuin yksikössä, nuoret olivat hyvin vastaanottavaisia ja lastensuojelupalveluihin tutustuminen oli mielenpainuva kokemus, Lotta kertoo. Matkalla kierreltiin naapurimaan pääkaupunkia yhdessä nuorten ja ohjaajien kanssa, sen museoihin sekä muihin nähtävyyksiin tutustuen. Aikuisten kesken juteltiin myös paljon ohjaajien erilaisista urapoluista ja lastensuojelutyöstä matkalla olleiden lähihoitajan ja sosionomin kanssa. – Etenkin jo parikymmentä vuotta alalla olleen ohjaajan kokemuksia ja erilaisia tarinoita erityisnuorten kanssa työskentelystä oli mielenkiintoista ja opettavaista kuulla, Lotta sanoo. – Keskusteluista ohjaajien kanssa jäi erityisesti mieleen, kuinka monenlaisia yksiköitä lastensuojelussa on. Esimerkiksi päihdeyksiköt eroavat merkittävästi perhekuntoutusyksiköistä. Oli myös mielenkiintoista kuulla ohjaajien ajatuksia siitä, miten haastavaa, mutta palkitsevaa lastensuojelutyö on, koska sillä on todellinen vaikutus lasten ja nuorten elämään, Lotta kertoo. Myös sosiaalipalvelualan monipuolisuus korostui, kun nykyään Familarilla työskentelevä ohjaaja kertoi työskennelleensä aiemmin Ykköskodeissa. Yksi sosiaali- ja terveysalan tutkinto voi mahdollistaa monia erilaisia urapolkuja. Reissuun lähdössä Sateinen Tukholma Avicii Experience -museo Rauhallinen ja toiminnallinen viikko Mainiokodissa Lotan viimeinen kesätyöviikko kului ikääntyneiden asumis- ja hoivapalveluita tarjoavassa Mainiokoti Aurorassa. Mainiokodista Lotan mieleen jäi erityisesti kiireetön tunnelma. – Myös työntekijöiden ihanan rauhallinen olemus toi kotiin kiireettömyyden tuntua. Vaatii mielestäni paljon, että työntekijä osaa rauhoittua asukkaan kanssa ja olla juuri tässä hetkessä hänen kanssaan, Lotta sanoo. Kiireettömästä tunnelmasta huolimatta Mainiokodin viikkoon mahtui paljon toimintaa. Kodissa järjestettiin mm. tuolijumppaa ja pelihetkiä sekä kahviteltiin yhdessä ulkona kesäsäästä nauttien. Kodissa vieraili myös muusikoita soittamassa ja laulamassa ja perjantaina talon oma kokkikin intoutui laulamaan asukkaille. – Kokki Iina järjesti perjantaina myös pienimuotoiset juhlat asukkaille, johon hän oli loihtinut ihania herkkuja, Lotta kertoo. Mainiokodissa Lottaa ilahdutti rento yhdessäolo asukkaiden kanssa ja se, että kaikille pyrittiin järjestämään mieluista tekemistä jokaisen omien voimavarojen mukaan. Viikolle osui myös hauska yhteensattuma, kun Lotta huomasi, että hänen kanssaan sosiaalialaa opiskeleva koulukaveri oli kesätöissä Mainiokoti Auroran naapurissa sijaitsevassa Onnikoti Runossa. – Oli hauskaa törmätä ja on varmasti mukavaa syksyllä päästä vaihtamaan ajatuksia kesätyökokemuksista, Lotta sanoo. Onnikoti Apilan nykyinen yksikönjohtaja Jonnakin on muuten aiemmin työskennellyt Runossa ohjaajana ja tiimivastaavana. Kynsien lakkaamista Mainiokoti Auroran tiimiä Perjantaijuhlat Q&A sotevaikuttajan kesätyöstä Minkälaisia odotuksia sinulla oli kesätyön suhteen? Olin ensimmäinen Mehiläisen sosiaalipalveluiden somevaikuttaja eli sotevaikuttaja, ja lähdin tehtävään aika avoimin mielin. Minulla ei ollut myöskään aiempaa kokemusta asumisyksiköissä työskentelystä, joten olin odottavainen kesätyön suhteen. Oli kivaa ja mielenkiintoista päästä näkemään, minkälaista erilaista toimintaa sosiaalipalveluissa on. Kuvaaminen ja somen tekeminen työnä oli myös uutta ja odotin innolla sen tuomia uusia haasteita. Mitä olet oppinut sosiaalipalveluissa työskentelystä ja onko jokin asia yllättänyt? Tärkeä oppi ja oivallus on ollut se, että nämä paikat eivät ole vain asumisyksiköitä, vaan ihmisten koteja. Työntekijät ovat todella omistautuneita työlleen, ja koska he ovat töissä siellä kodissa, kaikki asukkaat ja työntekijät ovat kuin perhettä keskenään. Työntekijät ja asukkaat viettävät koko päivän aikaa yhdessä, syövät yhdessä ja yhdessäoloa on oikeasti paljon. Familarilla yllätyin siitä, miten paljon lastensuojelussa tehdään yhteistyötä lasten ja nuorten perheiden kanssa ja kuljetaan heidän rinnallaan. Perheisiin ollaan yhteydessä lapsiin liittyen jopa päivittäin. Sosiaalisen median osaltakin oli kiinnostavaa hypätä uuteen juttuun ja oli kivaa oppia lisää siitä, mitä kaikkea sometyö pitää sisällään. Opin myös sen, että vaikka somen tekeminen näyttää helpolta, se vie paljon aikaa. Kokonaisuudessaan kesätyöviikot avarsivat katsettani sosiaalipalveluista. Vaikka vietin vain viikon jokaisella palvelulinjalla, pääsin näkemään todella monipuolisesti eri ammattiryhmien työskentelyä erilaisissa paikoissa. Mielestäni kaikki sosiaalipalveluiden asiakasryhmät ovat mielenkiintoisia ja yksiköissä tehdään arvokasta työtä, kun autetaan ihmisiä heidän jokapäiväisessä elämässään. Yhteishenki ja tiimityö eri ammatteja edustavien ihmisten kesken toimii yksiköissä hyvin. Mikä on ollut parasta sotevaikuttajan työssä? Tässä on ollut monia kivoja juttuja, mutta esimerkiksi omia opintojani ajatellen on ollut mukavaa saada kokonaiskuva erilaisista asiakasryhmistä ja oppia lisää siitä, keitä yksiköissä työskentelee. On myös ollut mukavaa päästä kaikille retkille mukaan, nähdä eläimiä ja päästä mukaan erilaisiin aktiviteetteihin. Minkälaisia terveisiä haluaisit lähettää sosiaalipalveluissa työskentelyä pohtiville nykyisille ja tuleville sote-alan ammattilaisille? Tutustu rohkeasti eri asiakasryhmiin, myös niihin, joiden kanssa et ole ajatellut työskenteleväsi, niin saatat yllättyä positiivisesti. Vaikka työ vaatii paljon, se myös antaa paljon. Ole oma itsesi, niin löydät oman tehtäväsi! Seuraa Sotevaikuttajaa Instagramissa: @sotevaikuttaja