Aurinkokulma Oy yhdistyy osaksi Onnikoteja
Ykkös- ja Onnikodit Oy on ostanut 1.4.2021 toteutetussa kaupassa koko Aurinkokulma Oy:n osakekannan.
Ykkös- ja Onnikodit Oy on ostanut 1.4.2021 toteutetussa kaupassa koko Aurinkokulma Oy:n osakekannan.
Mehiläisen sosiaalipalveluiden organisaatiorakenne uudistettiin loppuvuodesta 2020. Tuolloin siirryttiin palvelulinjakohtaiseen organisaatioon, jossa ikääntyneiden, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien, vammaisten ja lastensuojelun palvelulinjat keskittyivät kukin oman asiakassegmentin palvelemiseen.
Olemme tehneet laajasti toimenpiteitä suojataksemme asukkaitamme. Koronaviruspandemia on edennyt nopeasti Suomessa ja tartuntatapauksia on noussut esiin niin yksityisissä kuin julkisissa hoivakodeissa. Suhtaudumme Mehiläisessä tilanteeseen erittäin vakavasti ja olemme tehneet virukseen varautumiseen päivittäin toimenpiteitä jo yli kahden kuukauden ajan.
Asukkaidemme turvallisuus on meille tärkeintä ja siksi tavoitteenamme on rajoittaa epidemian leviämistä sekä suojata niin asukkaitamme, kuin henkilökuntaamme tartunnoilta.
Kehitysvammaisten asumispalveluita ja päivätoimintaa tuottavan Ravuri Oy:n omistus siirtyi Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:lle 4.9.2019 alkaen. Yhtiöllä on yhteensä 24 asukaspaikkaa.
Omakoti Runossa nautitaan keväästä täysin rinnoin.
Vammaisten asumispalveluja ja työtoimintaa tuottavien Villa Ahki Oy:n ja Villa Luohti Oy:n omistus on siirtynyt Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:lle 2.5.2019 alkaen.
Vammaisten asumispalveluita tuottavan Onnikoti Oy:n liiketoiminta on siirtynyt Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:lle 1.12.2018 alkaen. Jämijärvellä toimivan palvelukodin toimintaan kuuluu tällä hetkellä 9 asumispaikkaa tehostettua ja ohjattua palveluasumista vammaisille.
Kehitysvammaisten asumispalveluita sekä työ- ja päivätoimintaa tuottava Hoitokoti Poppeli Oy:n omistus on siirtynyt Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:lle 1.12.2018 alkaen. Suonenjoella toimivan yhtiön toimintaan kuuluu tällä hetkellä 36 asukaspaikkaa.
Kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien asumispalveluita tuottava Enonkosken Hoiva Oy:n omistus on siirtynyt Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:lle 1.9.2018 alkaen.